Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Onnellisinko, ihan totta? – “On pysähdyttävä kysymään, mikä tämän kansan tilanteessa on pielessä”

– Hyvä niin, SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Suna Kymäläinen arvioi lakonisesti “YK:n leimalla varustetun Gallup-yhtiön” kyselyä, jonka mukaan Suomi on maailman onnellisin maa.

Demokraatti

Demokraatti

Kymäläinen heittää, että tilastoihmisten kiistellessä tutkimuksen metodista ja painotuskertoimista voi Suomi nauttia ja hyödyntää imagohyötyään muun muassa matkailun saralla.

Hän huomauttaa tiedotteessaan, että tilastotietojen alta esiin kuoriutuu toisenlaisia havaintoja Suomesta.

– Vähälle huomiolle on jäänyt Kelan tilastojulkistus, jossa kerrottiin täyden kansaneläkkeen saajien määrän vähenemisen pysähtyneen ja kääntyneen kasvuun – ensimmäisen kerran yli 30 vuoteen sitten vuoden 1985.

Hälyttäväksi uutisen tekee hänen mielestään selvä käänne: alle 40-vuotiaissa kansaneläkeläisiä on jo yli 26 000.

– Vertailupohjaa muutokselle antaa se tieto, että yli 70-vuotiaita täyden kansaneläkkeen saajia on enää vain 13 400, koska työeläkettä saavien osuus kasvaa vuosi vuodelta, summaa Kymäläinen.

Kymäläinen ottaa esille myös nuorten syrjäytymisen lisääntymisen pitkän trendin, vaikka hyvä talouskehitys onkin parantanut työllisyyttä lähes kaikissa ryhmissä.

Lisää aiheesta

– Poikkeuksen muodostavat alle 25-vuotiaiden ja alle 30-vuotiaiden ikäryhmissä pitkään työttömänä olleet. Niissä yli kolme vuotta olleiden määrät ovat Sipilän hallituksen aikana kaksinkertaistuneet.

Kymäläinen huomauttaa, että kahdeksan kymmenestä täyden kansaneläkkeen saajasta sai työkyvyttömyyseläkettä mielenterveyden tai käyttäytymisen häiriön perusteella.

– On todella pysähdyttävä kysymään, mikä tässä maailman onnellisimman kansan tilanteessa tai järjestelmässä on pielessä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE