Onnenonkija (2016): Ei koukkua eikä draivia hempsankeikan julkkistyrkyn ja nuoren Wahlroosin romanssissa

Romanttinen komedia lukeutuu elokuvan niihin lajityyppeihin, joille katsoja on valmis antamaan paljon anteeksi. Ideoitakaan ei tarvitse olla monta, yksikin voi riittää, jos se on kantava. Päälle vetävä toteutus plus jännitteinen pääpari ja avot, vaikkei juttua voisikaan ottaa tosissaan.

Käsikirjoittaja Pekko Pesonen koettaa ammentaa genren syvimmistä pohjavireistä: eri paria olevan nuoren miehen ja naisen kohtaamisesta. Ajantasaisuutta tuovat tarinaan ympätyt blogit, vlogit ja hashtagit – ellet tiedä mitä ne ovat, et varmasti haluakaan nähdä tätä elokuvaa. Lopussa palataan taas perinteiseen: tulee moraalinen opetus, halusit sitä tai et.

Minka Kuustonen näyttelee kolmeakymmentä lähestyvää lifestyle-bloggaajaa ”Marja Auroraa”, joka häpeää nimeään (Pirjo) ja teeskentelee muuta kuin on. Muotihepenet, poseeraukset ja päivitykset peittelevät vain lähestyvää henkilökohtaista konkurssia. Luulotautinen Pirjo on aikamme kuva: minäkeskeinen wanna-be-something, vastuuton seurapiirityrkky, joka hamuaa sitä mitä muillakin hänen mielestään on.

Voisiko vaurauttaan peittelevä Olavi, muusikko-näyttelijä Olavi Uusivirran yhtäläisen kömpelö hahmotus, pelastaa Pirjon vanhempiensa hoteista ja velkavankeudesta? Jo ensitreffit menevät mönkään tavalla, jota tapahtuu vain huonoissa elokuvissa. Mutta siitä viis, kun suhdetta ajetaan sisään kuin käärmettä pyssyyn. Mikään ei voisi tuntua yhdentekevämmältä.

Eri paria. Olavi ja Pirjo (Olavi Uusivirta ja Minka Kuustonen) tahtovat tykätä.

Eri paria. Olavi ja Pirjo (Olavi Uusivirta ja Minka Kuustonen) tahtovat tykätä.

 

Onnenonkija (2016) on Ville Jankerin toinen ohjaustyö, komedia, joka ei naurata, ja romanssi, jossa ei liiku tunteita.

En pitänyt Mikko Rimmisen menestysopuksen elokuvasovituksesta Pussikaljaelokuva (2011). Silti odotukset olivat korkeammalla. Ehkä luulin, että Jankeri jatkaa debyyttinsä kauniista loppukuvasta Linnunlaulun sillalta. Mutta hän jatkaakin sen vaivaannuttavimmista kliseistä ja kärrää ne Turkuun.

Talvivaara-eepos Jättiläisen (2016) nähneet tietävät, että Pekko Pesonen on tekijämiehiä. Ei siis ole siitä kiinni, etteikö hän osaisi. Pesonen on puhunut avoimesti kotimaisen tuotantojärjestelmän ja käsikirjoitusten ongelmista. Jos rahaa ja aikaa ei suoda riittävästi, jälki on sen mukaista. Silti tällaisia huitaisuja ei pitäisi päästää tuotantoon. Pikavoittoja voi tulla, mutta suuressa kuvassa häviäjiä ovat kotimainen elokuva ja yleisö.

ELOKUVA:
Onnenonkija
Ohjaus: Ville Jankeri
Pääosissa: Minka Kuustonen, Olavi Uusivirta, Pamela Tola, Taneli Mäkelä, Pirkko Hämäläinen
2016, 88 minuuttia
Onnenonkijassa ei ole minkäänlaista koukkua eikä draivia, ei oivalluksen häivääkään. Jankerin ohjaus on yhtä latteaa, pinnallista ja rytmillisesti mielenkiinnotonta kuin Pussikaljaelokuvan aikoihin. Näyttelijät ovat aivan hukassa ja hämilliset roolit suurin piirtein vähä-älyisen oloisia. Onko tämän tarkoitus kuvastaa heidän keskenkasvuisuuttaan?

Jopa Taneli Mäkelän ja Pirkko Hämäläisen kaltaiset konkarit hukataan tyhmentävän ruokapöytäjutustelun tyhjänpanteiksi. Mihin Pamela Tolaa ja Emmi Parviaista edes tarvittiin?

Ilmeisesti komedia haluaisi olla satiirisempi kuin se on. Se ei onnistu, koska Pirjosta muotoillaan mieluummin köyhää tyttö rukkaa kuin ahneutensa sokaisemaa pyrkyriä. Äveriään paperisuvun kapinalliselle perilliselle Olaville, nuorelle Wahlroosille, rakenneltua duunarihabitusta ja maailmanparantajan eetosta taas uskoisi paremmin, ellei tämä ihastuisi päätä pähkää tyhjäpäiseen hempsankeikkaan, joka edustaa kaikkea sitä mitä Olavi sanojensa mukaan halveksuu.

Molemmat vaikuttavat teeskentelijöiltä, joiden elämänvalheita pitäisi ivata. Nyt kumpaakin suitaan myötäkarvaan.

Keskustelua aiheesta

Presidentti Halonen oli todistamassa, kun kolmas Tuntematon sotilas -elokuva ylitti 1 000 000 katsojan rajan

Kuva: Foto: Juuli Aschan © Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017

Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas -elokuva on ylittänyt miljoonan katsojan rajan. Rajapyykki ylitettiin tänään Helsingin Tennispalatsissa, jossa paikalla oli myös presidentti Tarja Halonen. 

Terveiset tilaisuuteen lähetti myös eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (sin.).

Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas on katsotuin kotimainen elokuva sitten 1960-luvun lopun.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

The Shape of Water (2017): Tämän vuoden Oscar-suosikki on sokerinen fantasia hyljeksittyjen solidaarisuudesta

Kuva: Photo by Kerry Hayes. © 2017 Twentieth Century Fox Film Corporation

Tavanomaista sisäistyneemmin lajityyppiinsä suhtautuvalla meksikolaisella fantasiamaakarilla Guillermo del Torolla on kestänyt pitkään nousta Hollywood-ohjaajien ykkösketjuun. Kaksikymmentä vuotta Pohjois-Amerikankin markkinoita kolunnut elokuvantekijä on lähempänä jättipottia kuin koskaan aiemmin.

del Toro lukeutuu heikkouksineenkin genrensä tunnustettuihin velhoihin. Hänen visuaalinen ilmaisukielensä edustaa huomattavasti sävähdyttävämpää laatua kuin keskiverroissa kilpailijoissa.

Toisaalta ohjaajan Hollywoodissa pyöräyttämistä sarjakuvafilmatisoinneista esimerkiksi Blade 2 (2002) on silkkaa tyhjäpäistä lahtaamista, mikä kielii tietystä alttiudesta miellyttää suuren yleisön makutottumuksia. Meksikolaisen tähän mennessä ylistetyin työ on hänen äidinkielellään tehty Pan’s Labyrinth (2008), joka kamppaili parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarista.

Liki vasemmistolaisin painotuksin ladatun fantasian hyväntekijöitä ovat mykkä siivooja, hellyydenkipeä homo, väheksytty aviovaimo ja vangittu vesihirviö.

Espanjan sisällissotaan sijoittuvassa, poliittisiakin painotuksia sisältävässä rikkaan mielikuvituksellisessa teoksessa on joitain yhtäläisyyksiä nyt Suomessa ilmestyvään, Yhdysvaltojen elokuva-akatemian palkintogaalan ykkössuosikiksi nousseeseen elokuvaan The Shape of Water (2017), joka on teoksista kuitenkin selvästi sokerisempi.

Jälkimmäisen äskettäin saamat syytökset Paul Zindelin Pulitzer-palkitun näytelmän Let Me Hear You Whisper (1969) plagioimisesta voivat horjuttaa ennakkosuosikin asemaa. Sekä näytelmä että elokuva kertovat valtion salaisesta operaatiosta tarkoin suojellussa laboratoriossa 1960-luvulla.

(arvostelu jatkuu trailerin alla)

Teljetyllä otuksella halutaan teettää kokeita, joilla hallinto pönkittää maansa asemaa suurvaltapoliittisessa pelissä. del Toron sekä ohjaaman, käsikirjoittaman että tuottaman tarinan ytimessä on hyljeksittyjen ja hyväksikäytettyjen sivullisten solidaarisuus. Liki vasemmistolaisin painotuksin ladatun fantasian hyväntekijöitä ovat mykkä siivooja, hellyydenkipeä homo, väheksytty aviovaimo ja vangittu vesihirviö.

Tavoillaan kahlittujen vihollisiksi del Toro kuvaa kaksinapaista kylmää sotaa käyvät supervaltiot hämärine bunkkeritesteineen ja niitä toteuttavine likaisine kätyreineen, joista hyytävin on Michael Shannonin paatunut ahdistelijaeversti.

The Shape of Waterin itse aiheeseen nähden silotellun pinnan alla del Toro koettaa siis puhua myös paljon vakavammista asioista kuin hänen sittenkin mustavalkoinen, kenties laittomasti vaikutteensa kertomatta jättänyt tarinansa lopulta antaa myöten.

Yhteiskunnalliset teemat ulottuvat myös rasismiin mustan siivoojan hahmossa ja seksuaalisten vähemmistöjen asemaan vanhassa homoystävässä, jonka tielle osuu vain torjuntaa. Sally Hawkinsin esittämä päähenkilö ryhtyy puolestaan rajoja rikkovaan suhteeseen luolastoon teljetyn, ihmismäisen pedon kanssa. Näiden luontevimmaksi kommunikointivälineeksi muodostuu puhdas kehollisuus. Näyttävimmässä kohtauksessa ulkoisesti epäsuhtainen pari rakastelee vedellä täyttyneessä kylpyhuoneessa.

Kuten lukemattomat Hollywood-menestykset edellä myös The Shape of Water kalastelee päähenkilöilleen imelää sympatiaa syventävän rosoisuuden kustannuksella. Ristiriitaisemmat ja persoonallisemmat painotukset jäävät kahden tulen väliin jäävälle tohtorille (Michael Stuhlbarg), jonka on valittava puolensa. Kokonaisuutena hahmotukset luiskahtavat sinänsä herttaisen hännystelyn puolelle.

Luottoystävää esittävä Richard Jenkins antaa kertojaäänenä surulliselle elokuvalle alleviivatun lohdullisen auran.

ELOKUVA:
The Shape of Water
Ohjaus: Guillermo del Toro
Pääosissa: Sally Hawkins, Michael Shannon, Richard Jenkins, Doug Jones, Michael Stuhlbarg, Octavia Spencer
2017, 124 minuuttia
★★☆☆☆

Keskustelua aiheesta

Elokuva-ala heräsi Törhösen myötä – julkaisi ohjeistuksen seksuaalisen häirinnän varalta

Elokuva- ja tv-ala on ottanut käyttöön ohjeistuksen seksuaalisen häirinnän ehkäisyyn. Ohjeistus antaa konkreettiset toimintaohjeet sekä seksuaalista häirintää kohtaaville että työnantajille ja esimiesasemassa oleville.

Ohje neuvoo, että seksuaalista häirintää kohtaavan tulee muun muassa kirjata ylös aika ja paikka, jolloin häirintää on tapahtunut sekä se, keitä on ollut läsnä tilanteessa.

Esimiehen puolestaan pitää välittömästi selvittää tapahtumien kulku puolueettomasti, kun hän saa ilmoituksen seksuaalisesta häirinnästä. Esimiehen pitää myös ryhtyä toimenpiteisiin ja seurata niiden vaikutuksia.

Työnantajan tulee selvästi ilmaista, että työpaikalla ei hyväksytä seksuaalista häirintää. Jos tuotanto sisältää vaikkapa alastonkohtauksia tai improvisointia, tilanteet pitää käydä läpi etukäteen ja kysyä osallisten suostumus. Työnantajan vastuulla on myös esimiesten kouluttaminen seksuaalisen häirinnän havaitsemiseen, selvittämiseen ja poistamiseen.

Tuottajien järjestö, Suomen elokuvasäätiö ja Aalto-yliopisto järjestävät elokuva- ja tv-alalle tänä keväänä myös koulutustilaisuuden, jossa häirinnän ehkäisyä ja siihen puuttumista käsitellään.

Yle julkaisi viime viikolla jutun, jossa parikymmentä Ylen haastattelemaa naista syytti ohjaaja Lauri Törhöstä seksuaalisesta häirinnästä.

The Post (2017): Steven Spielberg ohjasi Yhdysvaltoja ravistelleesta skandaalijutusta aikuiselokuviensa parhaimmistoon lukeutuvan lehtidraaman

Jymyjuttu. Kustantaja (Meryl Streep) ja päätoimittaja (Tom Hanks) koettavat ymmärtää, mikä on median tehtävä suuressa kuvassa.

Konservatiiviset Hollywood-elokuvat sovittavat kernaasti sankarin viittaa yhteiskunnallisia instituutioita edustavien ammattiryhmien, kuten poliisien, lääkärien, lakimiesten tai toimittajien harteille riippuen ajankohtaistrendien kulloisestakin aallonharjasta. Trumpin, valeuutisten ja propagandan zeitgeist nostaa tarvetta punnituille puheenvuoroille perinteisen median tehtävästä ja luotettavuudesta.

Vaikka Steven Spielbergin ohjaama lehtidraama The Post (2017) edustaa selvästi samoja ihanteita kuin parhaan elokuvan Oscar-palkinnon pari vuotta sitten vienyt Todd McCarthyn reportaasiteos Spotlight (2015), tuntuu se vähemmän idealistiselta puhdasotsaisuudelta. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon vetävämpi ensin mainittu teos on.

Asiallisesti molemmat jatkavat Alan J. Pakulan Watergate-teos Presidentin miesten (1976) eetosta, jossa vallanpitäjien suosiosta riippumattomat tiedotusvälineet kyttäävät järjestelmää ja kaivavat esiin totuuksia, joita huiputtajat parhaansa mukaan kätkevät.

Yllättäen Spielberg kysyy elokuvassaan myös hankalia kysymyksiä muun muassa poliitikkojen ja median läheisistä suhteista, jotka mahdollistavat tiedonhankinnan mutta voivat toisaalta korruptoida toimittajat luulemaan, että vallanpitäjät ovat heidän esimiehiään tai ystäviään valvottavien sijasta. Ja mikä pahinta, kansan ja totuuden kustannuksella.

Kriittisyys on siksikin odottamatonta, että päärooleihin menestysohjaaja on valinnut nykyelokuvan pidetyimpiin lukeutuvat suuren yleisön suosikit Meryl Streepin ja Tom Hanksin, joista edellinen esittää leskikustantajaa ja jälkimmäinen haukkamaista päätoimittajaa. Mukavan miehen imagoaan varjeleva Hanks jopa tupakoi tähtikuvaansa vastaan.

Perimmäiseksi kysymykseksi Spielberg nostaa pohdinnan, ketkä päättävät ja millä perustein julkaisulinjasta.

Sotilaallinen tutkija Daniel Ellsberg vuoti Pentagonin papereina tunnetut salaiset asiakirjat New York Timesille Richard Nixonin ensimmäisen kauden loppupuolella vuonna 1971. Niiden mukaan maan presidentit olivat tienneet jo vuosia, ettei Yhdysvallat voi voittaa kaukana kotoa käytyä Vietnamin sotaa. Puhdas häpeä esti päättäjiä tunnustamasta tosiasioita ja lähettämästä nuorukaisia kuolemaan.

Spielbergin elokuva on jo ehtinyt sapettaa Timesin toimitusta, koska se keskittyy asiakirjat myöhemmin käsiinsä hankkineen The Washington Post -lehden toimintaan poliittisen skandaalin tultua julki. Nixonin hallinto nostaa oikeusjutun edellistä vastaan ja hankkii sille julkaisukiellon, jonka jälkeen Postin toimituksessa puntaroidaan median roolin suurta kuvaa.

(arvostelu jatkuu trailerin alla)

Spielberg, Hanks ja Streep ovat niin suuria Hollywood-vaikuttajia, ettei The Post tarvitse edes alkutekstejä. Elokuva on parhaimman luokan viihdettä: erinomaisesti kuvattu, leikattu ja lavastettu. Epookista puuttuu tyystin vastaaville yrityksille monesti ominainen tympäisevä kuivakkuus. Päinvastoin, jäntevä kerronta luistaa ja tapahtumat etenevät kellosepän tarkkuudella.

Tällä kertaa satusetä Spielberg ei väläytä edes vakavien historiallisten aikuisteostensa helmasyntiä, kaiken tietämistä ennalta oikeastaan kuin teoksen lähtökohdassa, jossa näkökulma ei ole paljastuksista ensin kertoneen kilpailijan vaan sen pahimman haastajan. Jälkimmäinen käyttää kaikki keinot päästäkseen kirittäjän rinnalle ja ohi.

Perimmäiseksi kysymykseksi Spielberg nostaa pohdinnan, ketkä päättävät ja millä perustein julkaisulinjasta. Suomessa Helsingin Sanomat on saanut juuri maistaa käräjöinnin uhkaa vähän vastaavasta salaisten tietojen julkistamisesta. Kumpi painaa enemmän, yleisön oikeus tietää vai valtion oikeus pantata tietoa maan turvallisuuteen vedoten?

Elokuva kuvaa uskottavasti eri näkemyksiä kuunnellen, millaisessa paineessa ratkaisevia päätöksiä on kuitenkin tehtävä odotusten ja uhkailujen ristitulessa. Kukaan tuskin yllättyy The Postin kaltaisen liberaalin Hollywood-draaman päätelmistä, mutta ohjaaja pitää pöyhkeät julistamiset kurissa miltei loppuun saakka.

ELOKUVA:
The Post
Ohjaus: Steven Spielberg
Pääosissa: Meryl Streep, Tom Hanks, Bob Odenkirk, Bradley Whitford, Bruce Greenwood, Matthew Rhys
2017, 116 minuuttia
★★★★☆

Keskustelua aiheesta

Ikitie löi Tuntemattoman Jussi-ehdokkuuksissa

Ikitie-elokuva on ehdolla 13 Jussi-palkinnon saajaksi. Se kilpailee mm. paras elokuva -kategoriassa. Tuntematon sotilas sai 10 ehdokkuutta.

AJ Annilan ohjaama Ikitie kertoo Stalinin vainoista. Elokuva pohjautuu Antti Tuurin romaaniin. Aku Louhimiehen Tuntematon on kolmas elokuvaversio Väinö Linnan romaanista.

Alla ehdokkaat kategorioittain.

PARAS ELOKUVA
Armomurhaaja – tuottajat Jani Pösö, Teemu Nikki
Ikitie – tuottaja Ilkka Matila
Joulumaa – tuottaja Miia Haavisto
Miami – tuottaja Miia Haavisto
Toivon tuolla puolen – Aki Kaurismäki
Tuntematon sotilas – tuottajat Aku Louhimies, Mikko Tenhunen, Miia Haavisto

OHJAUS
AJ Annila – Ikitie
Aki Kaurismäki – Toivon tuolla puolen
Aku Louhimies – Tuntematon Sotilas
Teemu Nikki – Armomurhaaja

NAISPÄÄOSA
Milka Ahlroth – Joulumaa
Krista Kosonen – Miami
Sonja Kuittinen – Miami
Pihla Viitala – Kaiken se kestää

MIESPÄÄOSA
Eero Aho – Tuntematon sotilas
Sherwan Haji – Toivon tuolla puolen
Tommi Korpela – Ikitie
Petteri Summanen – Yösyöttö

NAISSIVUOSA
Sidse Babett Knudsen – Ikitie
Malla Malmivaara – Kaiken se kestää
Hannamaija Nikander – Armomurhaaja
Anna Paavilainen – Joulumaa

MIESSIVUOSA
Hannu-Pekka Björkman – Ikitie
Tomi Enbuska – Kaiken se kestää
Aku Hirviniemi – Tuntematon sotilas
Jussi Vatanen – Tuntematon sotilas

KÄSIKIRJOITUS
Aki Kaurismäki – Toivon tuolla puolen
Inari Niemi – Joulumaa
Teemu Nikki – Armomurhaaja
Antti Tuuri, AJ Annila, Aku Louhimies – Ikitie

KUVAUS
Lasse Frank, DFF – Tom of Finland
Jarkko T. Laine – Kaiken se kestää
Mika Orasmaa – Tuntematon Sotilas
Rauno Ronkainen – Ikitie

MUSIIKKI
Tytti Arola – Wendy and the Refugee Neverland
Lasse Enersen – Tuntematon sotilas
Timo Kaukolampi, Tuomo Puranen – Armomurhaaja
Ian Person, Kalle Gustafsson Järneholm, Panu Aaltio, Tuomas Kantelinen – Ikitie

ÄÄNISUUNNITTELU
Fredrik Dalenfjäll – Ikitie
Jussi Honka, Enos Desjardins – Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset
Kirka Sainio – Tuntematon Sotilas
Niklas Skarp, Christian Holm – Tom of Finland

LEIKKAUS
Samu Heikkilä – Toivon tuolla puolen
Ben Mercer – Tuntematon Sotilas
Otto Heikola, Riitta Poikselkä – Tokasikajuttu
Tambet Tasuja – Ikitie

LAVASTUSSUUNNITTELU
Saara Joro – Kaiken se kestää
Kari Kankaanpää – Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset
Kalju Kivi – Ikitie
Christian Olander – Tom of Finland

PUKUSUUNNITTELU
Tiina Kaukanen – Miami
Tiina Kaukanen – Toivon tuolla puolen
Eugen Tamberg – Ikitie
Anna Vilppunen – Tom of Finland

MASKEERAUSSUUNNITTELU
Johanna Eliason, Lars Carlsson – Tom of Finland
Marjut Samulin – Miami
Riikka Virtanen – Ikitie
Salla Yli-luopa – Tuntematon sotilas

DOKUMENTTIELOKUVA
Hobbyhorse revolution – ohjaaja Selma Vilhunen
Hyvä postimies –  ohjaaja Tonislav Hristov
Tokasikajuttu – ohjaajat Jukka Kärkkäinen ja JP Passi
Pohjolan enkeli – ohjaaja Jean-Michel Roux

LYHYTELOKUVA
Katto – ohjaaja Teppo Airaksinen
Penelope – ohjaaja Heta Jäälinoja
Salaviinan polttajat – ohjaaja Juho Kuosmanen
Saatanan kanit – ohjaaja Teemu Niukkanen

Jussi-ehdokkaat valitsee vuosittain vaihtuva, ammattilaisista koostuva asiantuntijaraati yhdessä Filmiauran hallituksen kanssa.

Keskustelua aiheesta