Onnenonkija (2016): Ei koukkua eikä draivia hempsankeikan julkkistyrkyn ja nuoren Wahlroosin romanssissa

Romanttinen komedia lukeutuu elokuvan niihin lajityyppeihin, joille katsoja on valmis antamaan paljon anteeksi. Ideoitakaan ei tarvitse olla monta, yksikin voi riittää, jos se on kantava. Päälle vetävä toteutus plus jännitteinen pääpari ja avot, vaikkei juttua voisikaan ottaa tosissaan.

Käsikirjoittaja Pekko Pesonen koettaa ammentaa genren syvimmistä pohjavireistä: eri paria olevan nuoren miehen ja naisen kohtaamisesta. Ajantasaisuutta tuovat tarinaan ympätyt blogit, vlogit ja hashtagit – ellet tiedä mitä ne ovat, et varmasti haluakaan nähdä tätä elokuvaa. Lopussa palataan taas perinteiseen: tulee moraalinen opetus, halusit sitä tai et.

Minka Kuustonen näyttelee kolmeakymmentä lähestyvää lifestyle-bloggaajaa ”Marja Auroraa”, joka häpeää nimeään (Pirjo) ja teeskentelee muuta kuin on. Muotihepenet, poseeraukset ja päivitykset peittelevät vain lähestyvää henkilökohtaista konkurssia. Luulotautinen Pirjo on aikamme kuva: minäkeskeinen wanna-be-something, vastuuton seurapiirityrkky, joka hamuaa sitä mitä muillakin hänen mielestään on.

Voisiko vaurauttaan peittelevä Olavi, muusikko-näyttelijä Olavi Uusivirran yhtäläisen kömpelö hahmotus, pelastaa Pirjon vanhempiensa hoteista ja velkavankeudesta? Jo ensitreffit menevät mönkään tavalla, jota tapahtuu vain huonoissa elokuvissa. Mutta siitä viis, kun suhdetta ajetaan sisään kuin käärmettä pyssyyn. Mikään ei voisi tuntua yhdentekevämmältä.

Eri paria. Olavi ja Pirjo (Olavi Uusivirta ja Minka Kuustonen) tahtovat tykätä.

Eri paria. Olavi ja Pirjo (Olavi Uusivirta ja Minka Kuustonen) tahtovat tykätä.

 

Onnenonkija (2016) on Ville Jankerin toinen ohjaustyö, komedia, joka ei naurata, ja romanssi, jossa ei liiku tunteita.

En pitänyt Mikko Rimmisen menestysopuksen elokuvasovituksesta Pussikaljaelokuva (2011). Silti odotukset olivat korkeammalla. Ehkä luulin, että Jankeri jatkaa debyyttinsä kauniista loppukuvasta Linnunlaulun sillalta. Mutta hän jatkaakin sen vaivaannuttavimmista kliseistä ja kärrää ne Turkuun.

Talvivaara-eepos Jättiläisen (2016) nähneet tietävät, että Pekko Pesonen on tekijämiehiä. Ei siis ole siitä kiinni, etteikö hän osaisi. Pesonen on puhunut avoimesti kotimaisen tuotantojärjestelmän ja käsikirjoitusten ongelmista. Jos rahaa ja aikaa ei suoda riittävästi, jälki on sen mukaista. Silti tällaisia huitaisuja ei pitäisi päästää tuotantoon. Pikavoittoja voi tulla, mutta suuressa kuvassa häviäjiä ovat kotimainen elokuva ja yleisö.

ELOKUVA:
Onnenonkija
Ohjaus: Ville Jankeri
Pääosissa: Minka Kuustonen, Olavi Uusivirta, Pamela Tola, Taneli Mäkelä, Pirkko Hämäläinen
2016, 88 minuuttia
Onnenonkijassa ei ole minkäänlaista koukkua eikä draivia, ei oivalluksen häivääkään. Jankerin ohjaus on yhtä latteaa, pinnallista ja rytmillisesti mielenkiinnotonta kuin Pussikaljaelokuvan aikoihin. Näyttelijät ovat aivan hukassa ja hämilliset roolit suurin piirtein vähä-älyisen oloisia. Onko tämän tarkoitus kuvastaa heidän keskenkasvuisuuttaan?

Jopa Taneli Mäkelän ja Pirkko Hämäläisen kaltaiset konkarit hukataan tyhmentävän ruokapöytäjutustelun tyhjänpanteiksi. Mihin Pamela Tolaa ja Emmi Parviaista edes tarvittiin?

Ilmeisesti komedia haluaisi olla satiirisempi kuin se on. Se ei onnistu, koska Pirjosta muotoillaan mieluummin köyhää tyttö rukkaa kuin ahneutensa sokaisemaa pyrkyriä. Äveriään paperisuvun kapinalliselle perilliselle Olaville, nuorelle Wahlroosille, rakenneltua duunarihabitusta ja maailmanparantajan eetosta taas uskoisi paremmin, ellei tämä ihastuisi päätä pähkää tyhjäpäiseen hempsankeikkaan, joka edustaa kaikkea sitä mitä Olavi sanojensa mukaan halveksuu.

Molemmat vaikuttavat teeskentelijöiltä, joiden elämänvalheita pitäisi ivata. Nyt kumpaakin suitaan myötäkarvaan.

Keskustelua aiheesta

Armomurhaaja (2017): Lyhyt elokuva tappamisesta

Matti Onnismaan esittämä päähenkilö kaasuttaa kissan hengiltä elokuvan avauskohtauksessa. Jos tämän lukeminen tuntuu pahalta, en suosittele katsomaan Armomurhaajaa (2017).

Elokuva haiskahtaa ensin pikimustalta komedialta, mutta se on ohjattu, kuvattu ja äänisuunniteltu synkkiä draamasävyjä pudottelevaksi jännityselokuvaksi. Elokuva on siis muuta kuin satavuotiasta Suomea liputtava juhlateos.

Ohjaaja Teemu Nikin debyytti, komedia 3Simoa (2012) muistetaan aitona kalkkunana, ehkä koko 2000-luvun masentavimpana suomalaisena elokuvana. Nikki on onneksi huumorintajuinen: dvd-laitoksen kanteen painettiin lainaus Keskipohjanmaa-lehdessä julkaistusta murskakritiikistä, joka on hauskimpia, joita olen lukenut. Ohjaaja ei voi olla paha ihminen.

Eksentrinen nuorisoelokuva Lovemilla (2015) todistaa Nikin uskaliaan kokeilumielen, jolle Armomurhaaja on viheliäistä jatkoa. Nyt myös tuotannollinen taso on sellainen, että elokuvalle voisi löytyä otollisempaa markkinarakoa rajojemme ulkopuolelta.

Suomeen Armomurhaaja on outo ja vaikeasti pidettävä. Siinä ei ole Aku Hirviniemeä, Jussi Vatasta eikä muutakaan Putous-kaartia. Coenin veljekset voisivat arvostaa elokuvan äkkivääryyttä. Kansainvälisyyttä korostaa tietty anonymiteetti; eskaloituvien tapahtumien kulku voisi käydä missä tahansa tuppukylässä.

Elokuvasta ei löydy tunnistettavia maamerkkejä. Se on western ilman preeriaa ja maalaiskomedia ilman Reinikaista. Armomurhaajassa on Lars von Trierin eroottista kauhua. Siis sillisalaatti, joka pysyy lähes kasassa.

Tappajan näköinen Onnismaa, 58, on maan käytetyin elokuvanäyttelijä. Ihmisten lemmikkejä firaabelina lopettava Veijo Haukka on silti hänen ensimmäinen pääroolinsa. Sen nähtyään ihmettelee vielä enemmän, miksi Veikko Aaltoselle ja Aki Kaurismäellekin kelvannut näyttelijä saa sen vasta nyt. Yrmy roistomaisten sivuroolien joutomies kantaa Armomurhaajan tummanpuhuvaa kolkkoutta komealla tavalla.

Maailmalla Haukka asettuu kylmäveristen kostajien ja ehdottomien moralistien pitkään ketjuun, jossa yksinuottiset rankaisijat jakavat tuomioitaan selkärangattomille. Eläinlääkärit ja lemmikkien omistajat edustavat Haukalle mielen rappiota, jossa viis veisataan nelijalkaisten todellisista tarpeista ja perustelluista oikeuksista. Tämä päättelee lemmikkien lopettamisen olevan jalo teko, johon sielultaan turmeltuneet eivät itse pysty.

Miehen menneisyydessä kummittelee selvittämätön tragedia. Sadomasokistisesta seksistä nauttiva sairaanhoitaja läpäisee jään, mutta Haukan pinta ei sorru. Sairaalan letkuissa viruvalle isälle ei heru sääliä piirun vertaa. Koira muuttaa tilanteen, ja yhteenotto paikallisessa sisujengissä pyörivän luuserin kanssa johtaa perustellisempaan välienselvittelyyn.

Kuvissa on voimaa ja syvyyttä.

Tarina ei ole itsessään maata mullistava, ja kerronta onnahtelee paikoin, mutta liikaa ei halua valittaa. Harvoin Suomessa näkee valkokankaalla elokuvaa, jonka päähenkilö herättää näin vähän sympatiaa. Nikille ja Onnismaalle kaikki kunnia siitä, että näin on myös tarkoitus, eikä se tee hahmosta luotaantyöntävää. Kaikki kärsivät, ja sillä hyvä.

Kuvaaja Sari Aaltoselle Armomurhaaja on taiteellinen voitto, joka ennakoi potentiaalia aiempaa suurempiin tuotantoihin. Kuvissa on voimaa ja syvyyttä.

Armomurhaajan logiikassa kaikki ovat ainakin vähän syyllisiä. Jari Virmanin iso sivuosa on komedial­lisuudessaan elokuvan ongelmallisin. Ylilyönnit raapivat elokuvan muutoin yllättävän ehyeeseen pintaan häiritseviä naarmuja kuten Haukka lääkärin luksusautoon.

Elokuvan pirulliseksi viestiksi kiteytyy se, ettei kukaan voi paeta ansaitsemaansa kohtaloa. Lyhyt elokuva tappamisesta on tyly ja nopeasti ohi.

ELOKUVA:
Armomurhaaja
Ohjaus: Teemu Nikki
Pääosissa: Matti Onnismaa, Jari Virman, Hannamaija Nikander, Heikki Nousiainen, Pihla Penttinen
2017, 83 minuuttia
★★★☆☆

Keskustelua aiheesta

Suomalainen huippumuusikko: ”Kun yksi juopottelee bändissä, loput kärsivät ja huolehtivat”

Muusikko Jussi Kinnunen läträsi ja sekoili vuositolkulla viinan ja huumeiden kanssa, kunnes sisuskalujen täydellinen pettäminen laittoi miehen katsomaan omaa päihderiippuvuutta ja elämää silmästä silmään.

Juomisesta tuli Kinnuselle synonyymi kuolemalle. Tämän oivaltaminen oli tie raittiuteen.

Nykyisin hän työskentelee päihdeterapeuttina ja muutosvalmentajana, jonka vastaanotolle hakeutuvat ongelmissaan jopa kokonaiset yhtyeet.

Päihdeongelmien peruskaava menee yhtyeissä samankaltaisesti kuin perheissä, työpaikoilla ja missä vain pienyhteisöissä. Kun yksi juo, muut kärsivät ja yrittävät paikkailla juomisen ikäviä seurauksia.

– Yksi bändissä dokaa paljon ja muut hermostuvat, kun tämä yksi jatkuvasti tyrii, vaikka muut panostavat bändiin. Jokaisella on siinä kuviossa omat vakiintuneet roolinsa. Yhtyeissä on monesti myös yksi superhuolehtija, joka hoitaa, paikkaa ja
selittää juopon mokaamat asiat parhain päin. Siitä tulee se perheen lapsenvahti, Kinnunen naurahtaa.

Teksti: Janne Ora

Jussi Kinnusen laaja haastattelu ilmestyy Demokraatin viikkolehdessä torstaina 16. marraskuuta ja verkkoversio jutusta keskiviikkona 15. marraskuuta

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Uudella Tuntemattomalla jo yli 500 000 katsojaa

Kuva: LEHTIKUVA / HANDOUT / JUHA MUSTONEN

Alku Louhimiehen ohjaama kolmas elokuvaversio Väinö Linnan romaanista jatkaa hurjaa vauhtia lippuluukuilla.

Tuntematon sotilas -elokuva keräsi teattereihin isänpäiväviikonlopun aikana 85 975 katsojaa.

Sunnuntai-iltaan mennessä elokuvalla on yhteensä 521 076 katsojaa elokuvateattereissa.

Tuntematon sotilas on koko elokuvaohjelmiston katsotuin elokuva tänä vuonna. Se on ollut ohjelmistossa vasta 17 päivää.

AVAINSANAT

Tuntematon sotilas jatkaa lippuluukuilla murskaavasti: kasassa jo 364 000 katsojaa

Kuva: LEHTIKUVA / HANDOUT / JUHA MUSTONEN

Aku Louhimiehen ohjaama uusi Tuntematon sotilas keräsi viikonlopun aikana teattereihin 104 004 katsojaa. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kotimainen elokuva saa toisena esitysviikonloppunaan yli 100 000 katsojaa.

Tuntematon sotilas on saanut sunnuntai-iltaan mennessä yhteensä 364 468 katsojaa, ja on jo nyt vuoden katsotuin elokuva oltuaan ohjelmistossa 10 päivää. Ennakkonäytöksissä elokuvan näki 48 438 katsojaa.

Kotimaisista elokuvista tähän asti katsotuin on ollut edelleen ohjelmistossa oleva Napapiirin sankarit 3, joka kerännyt 265 594 katsojaa. Ulkomaisista elokuvista korkeimmat katsojaluvut on saanut 331 639 katsojalla Itse ilkimys 3.

”Olemme luonnollisesti hyvin tyytyväisiä Tuntemattoman sotilaan ennätyksellisiin katsojalukuihin, mutta mieltämme lämmittävät erityisesti upeat katsojapalautteet kaikkialta Suomen elokuvateattereista”, SF Studiosin teatterilevityksen johtaja Timo Räisänen sanoo tiedotteessa.

Myös elokuvantekijät ovat luonnollisesti tyytyväisiä.

”Nyt suomalaiset ovat todella lähteneet liikkeelle. He ovat halunneet nähdä tämän elokuvan ja osallistua siitä käytävään keskusteluun tuoreeltaan. On upeaa, että elokuvaa esitetään käytännössä kaikkialla, missä elokuvia voidaan yleisölle Suomessa esittää. Elokuvaa on katsottu myös arkisin ja päivisin todella paljon. Kiitos niille sadoille ihmisille, jotka tätä työtä tekevät elokuvateattereissa eri puolilla Suomea. Ja suuri kiitos kaikille katsojille”, ohjaaaja Louhimies sekä tuottajat Mikko Tenhunen ja Miia Haavisto kommentoivat.

Tuntematon sotilas saa elokuvateatterilevityksen myös Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Ruotsissa elokuvan ensi-ilta on 6.12.2017.

AVAINSANAT

Kaurismäen Toivon tuolla puolen ehdolla Euroopan vuoden parhaaksi elokuvaksi

Kuva: LEHTIKUVA / HANDOUT / MALLA HUKKANEN SPUTNIK
Näyttelijät Sherwan Haji (vas.), Nuppu Koivu, Janne Hyytiäinen, Sakari Kuosmanen ja Ilkka Koivula Ohjaaja Aki Kaurismäen elokuvasta Toivon tuolla puole.

Aki Kaurismäen elokuva Toivon tuolla puolen on ehdolla parhaan elokuvan ja parhaan ohjauksen kategorioissa European Film Awards -palkintogaalassa. Asiasta kertoo elokuvan levitysyhtiö. 

Ehdokkaita on molemmissa kategorioissa yhteensä viisi. 

Euroopan elokuva-akatemian palkinnot jaetaan Berliinissä 9. joulukuuta. Ehdokkuudet julkistettiin Sevillan elokuvajuhlilla.

Toivon tuolla puolen kertoo suomalaisen kauppamatkustajan ja syyrialaisen pakolaisen risteävistä poluista. Sen elokuvan pääosissa nähdään Sherwan Haji ja Sakari Kuosmanen. Elokuva sai ensi-iltansa Suomessa 3. helmikuuta, ja se on kerännyt tähän mennessä elokuvateattereissa 53 000 katsojaa.

Vuonna 1988 perustettu European Film Awards on arvostetuin yleiseurooppalainen elokuvapalkinto. 

Kaurismäki on ollut ehdolla parhaan elokuvan ja ohjauksen kategorioissa aiemminkin elokuvillaan Mies vailla menneisyyttä (2002) ja Le Havre (2011). Ehdolla parhaan elokuvan kategoriassa ovat olleen myös Kaurismäen elokuvat Tulitikkutehtaan tyttö (1990) sekä Boheemielämää (1992), josta parhaan miespääosan palkinnon voitti Matti Pellonpää.