Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Onnettomuus vaati kahden lehmän hengen – “Päästään kiinni parressa olleet viisi eläintä olivat jääneet roikkumaan siten, että niiden takajalat eivät ylettäneet lietekuilun pohjalle”

Viisi lehmää suistui lietekuiluun Lapinlahdella Pohjois-Savossa keskiviikkona. Parsinavetassa turmaan joutuneista eläimistä kolme saatiin ylös hengissä, mutta kaksi lehmää kuoli.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Pelastuslaitos sai eläinpelastustehtävän aamuseitsemän jälkeen. Talonväki oli havainnut turman aamulla navetalle mennessään.

– Onnettomuus sattui, kun kaksi lehmien takapään alla sijainnutta ritilää oli lähtenyt paikoiltaan ja pudonnut lietekuiluun. Päästään kiinni parressa olleet viisi eläintä olivat jääneet roikkumaan siten, että niiden takajalat eivät ylettäneet lietekuilun pohjalle, kertoi päivystävä palomestari Risto Taskinen STT:lle.

Lehmistä kaksi oli menehtynyt isäntäväen saapuessa paikalle. Talonväki sai itse nostettua kuilusta yhden elossa olleen eläimen, ja pelastuslaitos nosti kaksi elossa ollutta lehmää..

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE