Jään tapahtumat sijoittuvat pienelle lounaissaariston paikkakunnalle. Nuori perhe saapuu isännän ensimmäiseen työpaikkaan. Petter Kummel on valoisa pappismies, vaimo Mona nuori toimelias selviytyjä. Perheonnen täydentävät 1-vuotias Sanna ja syntyvä uusi lapsi.

Onni näyttää kukoistavan, uusi paimen otetaan uudessa työpaikassa mielihyvällä vastaan. Elämä etsii asentojaan ja askeliaan, on realismia ja romantiikkaa, ihanteita ja kompastuksia.

Vähitellen luonto ottaa tapahtumissa ja ihmiskohtaloissa yhä keskeisemmän osan. Rannikon ja meren uhat ja vaarat ovat karaisseet ja opettaneet asukkaita vuosikymmeniä. Pappi sen sijaan uskoo Jumalansa lisäksi aikuisen kykyihinsä selviytyä ulkoisen ja sisäisen luonnon kanssa, selviytyä haasteista ja vaikeuksista.

Libretto (Ulla-Lena Lundbergin romaanin pohjalta) Juhani Koivisto – Musiikinjohto Jaakko Kuusisto – Ohjaus Anna Kelo – Lavastus Kati Lukka –  Puvut Marja Uusitalo – Valaistus ja videot Thomas Hase – Äänisuunnittelu Antti Murto – Koreografia Ari Numminen – Kuoron valmennus Marge Mehilane, Marco Ozbi – Solistit Ville Rusanen, Marjukka Tepponen, Sointu Vestman, Pekka Strang, Jussi Merikanto, Jenny Carlstedt, Jenni Lättilä, Pekka Kuivalainen, Hannu Niemelä, Tiina Penttinen, Matias Haakana, Tove Åman, Koit Soasepp, Hannu Forsberg, Roland Liiv, Jarmo Ojala, Mari Sares, Minja Koski, Marko Puustinen, Petri Pussila, Pauliina Pakarinen, Eden Sarkkinen; tanssijat, Suomen kansallisoopperan kuoro ja orkesteri

Pappiakin kyyditsevä postiveneen kuljettaja Anton on rutinoitunut merenkävijä, joka elää salaperäisten näkyjensä ja hahmojensa opastamansa luonnonuskon ilmapiirissä. Tarinan toinen sivuhenkilö on Neuvostoliitosta paennut saaren lääkäri Irina Gyllen, jolla on oma traaginen painolastinsa taakkanaan.

Kohti lopun kliimaksia

Libretisti Juhani Koivistolla on ollut iso työ saada vaikuttava romaani eläväksi tarinaksi näyttämölle. Libreton ratkaisut lyhykäisine kohtauksineen ja jopa karikatyyrimäisine juonteineen katkovat kulkua etenkin ensimmäisessä näytöksessä. Tarina hakee kiihkeästi pitävää jalansijaa, teeman kantovoimaa.

Kun oopperan loppukohtauksen lähetessä henkilöt nousevat keskeisine luonteenpiirteineen esiin, alkaa koko näyttämö elää. Elää – niin, kuoleman lähestyessä niin tapahtuu. Libretisti on uskaltautunut kirjailijansa kera päästämään irti inhimilliset piirteet heikkouksineen, luonnon järkkymättömän voiman ja uhan ja lopulta surun ja sitä pistelevän vastuun. Oopperan tarina nousee jaloilleen, ottaa yleisönsä ja koettaa selviytyä raskaan kohtalonomaisuutensa alta.

Orkesteri on oopperan kannattelija

Jaakko Kuusiston musiikkia hallitsee meren ja luonnon henki. Onkin kuin säveltäjä päästäisi paineet auki täysillä, kun sellaiseen näyttäisi olevan tilaa tai tarvetta. Vastavoimaksi sille Kuusisto käyttää hänelle ominaisia maanläheisen ja tarttuvan otteen asetelmiaan ja tekniikkojansa, mielitekojaankin ehkä. Elävä musiikillinen näkemys täyttää esityksen reunojaan myöten, pienen pientä tilkintääkään unohtamatta. Orkesteri on oopperan keskeinen kannattelija.

Anna Kelon ohjauksessa kohtaukset joskus etenevät kulmikkaasti, mutta pääosin tarinan kronologia toimii. Tapahtumat nojaavat vahvasti Kati Lukan näyttämölle rakennetun maailman sekä luonnonjärjestyksen komentamiin lavasteisiin. Monet roolihahmot hakevat vielä itseään, tarinan edetessä onnistunevat aina vain luontevammin. Keskeisen vallan Kati Lukan suunnittelemalla näyttämöllä ottaa takalavasteen ja etuverhojen värjäämä meri, vesi ja jää, myrsky ja mainingit; kaiken aikaa liikkeessä, salatusti kätkien ja päinhyökäten. On todella kyse merellisestä elementistä, ihmistä saaristossa alati hallitsevasta ympäristöstä.

Thomas Hasen valaistus ja etenkin merelliset videot ovat keskeinen tekijä esityksen onnistumisessa. Leima, jonka ne oopperaan lyövät, syleilee koko esityksen, vaikuttaa ja on pitävä. Antti Murron ääniratkaisuissa huomion kiinnittää äänentoisto kohdennettaessa kiinnostus johonkin erityiseen. Marja Uusitalon puvuissa huomion vievät lasten aidot aikalaisasut, myös saarelaisten ja keskusperheen monin merkein esittävä vaatetus.

Solistit baritoni Ville Rusasen tahdissa

Ville Rusanen sai oikeutetusti keskeisen tilan hyväkuntoisen baritoninsa paistatella. Myös papin luonne eli hänessä näyttävästi. Marjukka Tepponen Monana, papin vaimona haki vielä ensi-illassa voimakkaampaa persoonapanosta, mutta suunta näkyi näinkin. Pieni Sanna, Sointu Vestman, sulatti kuulijan kuin kuulijan ukko- ja eukkoikäisistä nuoriin katsojiin.

Suuri solistijoukko täytti kauttaaltaan tehtävänsä kunnialla, vaikka paneutumisen astetta olisi voinut vieläkin lisää hiillostaa. Näet me, yleisö, etsimme, odotamme ja vastaanotamme luonnekuvia, ääniä, kohtauksia! Sitä vaikuttavuutta!

Solistikaartille toivoisi artikulaatiohetkiä etsiskellä konsonanttien kulmakiviä sanoista ja sanojen merkityksistä ja onhan meillä s-kirjainkin isossa käytössä. Koskaan eivät perusharjoitukset mene hukkaan!

Oopperaorkesteri soitti antautuvan hyökkäävästi, mainiota. Kuoro paransi juoksua alun heterogeniasta selviydyttyään. Säveltäjä-kapellimestari Jaakko Kuusisto hallitsi tulisilla hiilillä johtamisen. Kuuma tehtävä!