Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Opettajat ovat ihan mahdottoman edessä” – kansanedustaja kysyy nyt, tietääkö hallitus edes ongelmista

SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen on jättänyt tänään kirjallisen kysymyksen ammatillisen koulutuksen tilanteesta.

Mäkisalo-Ropponen on saanut lukuisia huolestuneita viestejä ammatillisen koulutuksen eri tahoilta – opettajilta, oppilailta, oppilaitoksilta ja työnantajilta – ammatillisen koulutuksen reformiin liittyvistä vaikeuksista.

Hän kysyy jättämässään kirjallisessa kysymyksessä opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasoselta (kok), onko hallitus tietoinen ammatillisen koulutuksen reformiin liittyvistä ongelmista ja mitä hallitus aikoo tehdä niiden poistamiseksi.

– Ammatillisen koulutuksen reformi edellyttää opettajilta laaja-alaista osaamista ja asiantuntijuutta sekä oman osaamisen vahvistamista. Ammatilliseen koulutukseen kohdennetut valtavat säästöt ovat merkinneet kuitenkin henkilöstömäärän vähentämistä erityisesti tukipalveluista ja opetushenkilöstöstä. Päteviä opettajia on irtisanottu ja tilalle on palkattu pienempipalkkaisia työntekijöitä ilman minkäänlaista opettajankoulutusta. Opettajat ovat ihan mahdottoman edessä. Heiltä edellytetään vähennetyillä resursseilla entistä enemmän, Mäkisalo-Ropponen kauhistelee.

Hän muituttaa, miten itsenäistä opiskelua on lisätty, mutta sen valvontaan tai ohjaamiseen ei ole annettu resursseja.

– Reformin lähtökohta on ajatus itseohjautuvasta opiskelijasta, mutta suuri osa peruskoulusta tulevista 16-vuotiaista tarvitsee vielä ohjausta ja tukea opinnoissaan. Lisäksi yhä useammalla opiskelijalla on oppimisvaikeuksia ja monet tarvitsevat ammattitaitoista tukea ja ohjausta myös elämänhallintaan ja työssäoppimiseen.

Työpaikoille sälytetään iso osa ammatillisen koulutuksen kokonaisuudesta.

– Opiskelijat ovat huolissaan siitä, etteivät saa riittäviä valmiuksia ammatissa toimimiseen lähiopetuksen määrän vähentyessä. Toisaalta erityisesti sosiaali- ja terveysalan työnantajat eivät ole halukkaita ottamaan opiskelijoita, koska heiltä puuttuvat riittävät perusvalmiudet. Lisäksi ohjauskorvausten poistuminen ensi vuoden alusta vähentää entisestään työnantajien halua ottaa opiskelijoilta. Mikäli työssäoppimispaikat vähenevät, se vaikeuttaa koulutuksen toteuttamista tulevaisuudessa, toteaa Mäkisalo-Ropponen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE