Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Opetusministeri: “On hyvin vakavaa, jos ongelmiin ole puututtu”

Opetusministeriö ja opetushallitus selvittävät, ovatko säädökset ja koulujen käytännöt riittäviä oppilaiden koskemattomuuden suojaamiseksi, kertoo opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.).

Selvitys liittyy STT:n sunnuntain uutiseen, jossa Kallion lukiossa teatterin lehtorina toimineen miesopettajan kerrottiin piinanneen ja lähennelleen lukuisia naispuolisia opiskelijoita vuosien ajan.

– Koulutuksen järjestäjien yksiselitteinen tehtävä on varmistaa, että oppimisympäristö on turvallinen lapsille ja nuorille. Katson, että ministeriön ja opetushallituksen on tarpeen selvittää, ovatko säädökset ja koulutuksen järjestäjien käytännöt ajan tasalla, Grahn-Laasonen sanoo.

Opetusministerin mukaan selvityksen tuloksia voidaan mahdollisesti hyödyntää lukiolain uudistuksessa, joka on parhaillaan käynnissä.

– Pidän erittäin tärkeänä, että tapahtumat selvitetään perin juurin, ja että käydään läpi viranomaisprosessit. Poliisi tutkii asiaa, koulutuksen järjestäjä on ryhtynyt toimenpiteisiin ja kyseinen epäilyjen kohteena oleva opettaja on nyt poissa kouluympäristöstä tutkinnan ajan.

Grahn-Laasosen mukaan nyt tulee selvittää, onko nuorten kertomukset opettajan häirinnästä jätetty huomioimatta vuosien varrella.

– On hyvin vakavaa, jos pitää paikkansa, että ongelmiin ei ole vuosien varrella puututtu tai reagoitu tarpeeksi vakavasti. On tarpeen selvittää yksityiskohtaisesti, miksi näin on, ja miksei ole ryhdytty toimeen, jos nuoret ovat kertoneet näistä kokemuksistaan aikuisille.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE