Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Opintopisteet tulossa lukioihin – yksi kurssi vastaisi kahta opintopistettä

Lukiot alkavat käyttää opintopisteitä korkeakoulujen tapaan, jos ministeriön esitys uudeksi lukiolaiksi hyväksytään.
Esityksen mukaan yksi nykyinen lukiokurssi vastaisi kahta opintopistettä. Lukio-opetuksen laajuus olisi nuorille tarkoitetussa koulutuksessa 150 opintopistettä ja aikuisille tarkoitetussa 90 opintopistettä, eli opetuksen määrä säilyisi ennallaan.

Uudistuksella on tarkoitus lisätä opiskelun joustavuutta ja rytmittää opintoja uudella tavalla. Opetukseen voisi sisältyä nykyistä laajempia ja oppiaineiden rajoja ylittäviä opintokokonaisuuksia. Osa opetuksesta voitaisiin järjestää intensiivikursseina samalla, kun esimerkiksi kieliä opiskeltaisiin ympärivuotisesti.

Uudistus myös poistaisi ylioppilaskokeiden uusimisrajoituksen. Nykyisin hyväksytyn kokeen saa uusia vain kerran. Tällä hetkellä pakolliset aineet säilyisivät pakollisina vastaisuudessakin.

Lakiesitys myös velvoittaisi kaikki lukiot järjestämään osan opinnoista yhdessä yhden tai useamman korkeakoulun kanssa. Lisäksi opetus pitäisi järjestää niin, että jokaisella opiskelijalla olisi mahdollisuus kehittää kansainvälistä sekä työelämä- ja yrittäjyysosaamistaan.

Lukiolakiesitys lähti lausuntokierrokselle tänään, ja kierros jatkuu maaliskuun 7. päivään asti. Laki on tarkoitus saada voimaan ensi vuonna, ja lukioiden arjessa uudistukset näkyisivät syksyn 2021 alussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE