Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Opiskelijan tuska perinnöstä: “Sääntö-Suomi yllätti minut jälleen kerran järjettömyydellään

Nimimerkki “Opiskelija” kertoo Helsingin Sanomien mielipidesivuilla, kuinka “Sääntö-Suomi” yllätti hänet kerran järjettömyydellään. Hän kertoo, että saamansa perintö on viemässä hänet ulosottoon.

“Perintöverot erääntyivät maksettavaksi, vaikka perintöä ei ole vielä edes jaettu. Eräpäivää sai siirrettyä kerran.”

Opiskelija kysyy, miksi perintöveroa ei voida maksaa pesästä.

“Siksi, koska yksi osakkaista ei sitä salli.”

Kirjoittaja kertoo, ettei hänellä opiskelijana ole varaa maksaa veroa opintotuesta.

“Verotoimiston mukaan ulosotto kolkuttelee ovella jo joulukuussa. Miten selitän esimerkiksi tulevalle vuokranantajalle sen, että luottotiedot ovat menneet, mutta syy ei ole minun? Asian käsittely saattaa pahimmillaan viedä vuosia, jolloin summa ulosotossa paisuu kohtuuttomaksi.”

Opiskelija toivoo, että verojen maksujärjestelyasiat voisi käsitellä tilannekohtaisesti.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE