Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Opiskelijat marssivat torilta torille – “Näpit irti opintotuesta”

Opiskelijoiden suurmielenosoitus opintotuen leikkauksia vastaan alkoi tänään puolenpäivän jälkeen Helsingissä Senaatintorilta.

Helsingissä opiskelijat osoittivat tänään mieltään opintotukileikkauksia vastaan.

Mielenosoitus alkoi Senaatintorilla, mistä marssi kulki Aleksanterinkadun ja Mannerheimintien kautta kohti Kansalaistoria Kiasman kyljessä.

Tarkkaa osallistujamäärää on vaikea arvioida. Järjestäjät odottivat paikalle tuhansia ihmisiä ympäri Suomea, arviolta noin kolme tuhatta osallistui tapahtumaan.

Mielenosoituksen järjestivät opiskelijajärjestöt, kuten Suomen opiskelijakuntien liitto Samok ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL).

Hallituksen koulutusleikkaukset on tuomittu myös pääministeripuolue keskustan poliittisissa nuorisojärjestöissä. Keskustanuoret ja Keskustan opiskelijaliitto korostavat, että nyt ehdotetut leikkaukset ovat ristiriidassa keskustan pitkän linja ja vuosikymmeniä harjoittaman politiikan kanssa.

– On ristiriitaista vaatia opiskelijoita valmistumaan entistä suurempi lainataakka harteillaan, kun edessä on epävarmat työllistymisnäkymät. Olemme huolissamme eriarvoistumisesta ja huono-osaisuuden periytymisestä, sanoo Keskustan opiskelijaliiton puheenjohtaja Anniina Sippola.

Keskustanuorten puheenjohtaja Hilkka Kemppi sanoo, että sosiaali- ja terveysministeriössä opintotukea tulisi tarkastella opiskelijoiden sosiaaliturvana, eikä palkkana suoritetuista opinnoista.

– Opintotuki ei ole mikään opiskelijoiden kiristysväline, vaikka sitä usein valitettavasti sellaisena käsitellään. Jos käsittelisimme opintotukea sosiaaliturvana, tällaisia leikkauksia ei kehdattaisi edes ehdottaa, Kemppi arvioi.

Näpit irti opintotuesta -mielenosoitus sujui rauhallisesti. Ääntä kyllä lähti ennen vaaleja annettuihin “Koulutuksesta ei leikata” -lupauksiin pettyneistä ja turhautuneista opiskelijoista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE