Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

OP:n ekonomistit ennustavat talouskasvun yltävän tänä vuonna 3,3 prosenttiin

OP:n suhdanne-ennusteen mukaan Suomen talous kasvaa tänä vuonna 3,3 prosenttia. Ennuste on noussut marraskuusta, jolloin OP:n ekonomistit arvioivat bruttokansantuotteen kasvavan 3 prosenttia.

Yksityisen kulutuksen arvioidaan saavan vauhtia hyvästä työllisyyskehityksestä. Työllisten määrä lisääntyy 30 000 ihmisellä ja työttömyysaste laskee 7,8 prosenttiin, OP ennustaa.

– Suotuisa suhdannetilanne pitää kuluttajien luottamuksen korkealla. Inflaatio nousee, mutta reaalinen ostovoima kohenee silti. Säästämisaste säilyy matalana, ja luottojen ja omistusasumisen kysyntä vilkastuu, sanoo ekonomisti Henna Mikkonen tiedotteessa.

Inflaatio ja korot alkavat nousta ensi vuonna.

Inflaatio alkaa vähitellen nousta maailmantalouden kasvun seurauksena, suhdanne-ennusteessa todetaan. Vuoden lopulla inflaatio on yli kaksi prosenttia ja ensi vuonna yhä hieman yli EKP:n tavoitteen, OP ennustaa.

Myös korot alkavat ekonomistien arvion mukaan nousta ensi vuoden alkupuolella, mikä on seurausta muun muassa EKP:n osto-ohjelman päättymisestä.

– EKP on käyttänyt liikkumavaransa tehokkaasti vahvistaakseen talouskasvua ja varmistaakseen inflaation nousun tavoitteeseen. Tämän seurauksena sen politiikka on jo nyt liian kevyttä suhdannetilanteeseen nähden. Nyt riskinä on kuitenkin inflaation yllättävä hypähtäminen, mikä voisi aiheuttaa liian jyrkkää reagointia, Heiskanen sanoo.

Lisää aiheesta

Suomen rahoitustasapaino parantuu OP:n ekonomistien mukaan edelleen ja vaihtotaseen ja julkisen talouden uskotaan ensi vuonna olevan lähellä tasapainoa. Yksityisen velkaantumisen kasvun arvioidaan olevan jopa verkkaista. Vaarana OP:n mukaan on se, että talouspolitiikassa aletaan lepsuilla.

Ennusteen mukaan ensi vuonna työttömyysprosentti on 7,4 ja työllisiä on enemmän kuin koskaan aiemmin, 71,7 prosenttia työikäisistä. Hallituksen tavoite 72 prosentin työllisyydestä on vähällä toteutua, OP arvioi.

Ensi vuonna talouskasvun ennustetaan kuitenkin hidastuvan. Ennuste ensi vuoden kasvulle on 2,3 prosenttia.

– Vaikka talouskasvu hidastuu ensi vuonna, ei suhdannehuippu silti ole käsillä vielä silloinkaan. Kasvu on pitkän ajan arvioitua kehitystä nopeampaa, ja työttömyysaste alenee edelleen, sanoo OP:n pääekonomisti Reijo Heiskanen tiedotteessa.

Kilpailukyky, vahva kysyntä ja yritysten laajennusinvestoinnit tukevat vientiä. Investointikehityksen uskotaan jatkuvan vahvana, kun yritysten kannattavuus parantuu ja ne saavat rahoitusta edullisesti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE