Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Oppositio grillasi hallitusta poliisien rahoituksesta – Ohisalo: “Ensi vuoden budjettirahoitus tulee olemaan korkeammalla tasolla kuin koskaan aikaisemmin”

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Oppositio hiillosti hallitusta poliisien määrärahoista eduskunnan torstain kyselytunnilla. Perussuomalaisten mukaan hallitus jätti syksyn budjettiriihessään poliisien rahoitukseen 30 miljoonan euron vajeen, jonka käytännön seurauksena poliisien määrä laskee ja sisäinen turvallisuus heikkenee.

Demokraatti

Demokraatti

Viime kevään sisäisen turvallisuuden selonteon mukaan poliisien määrä pitäisi saada nostettua 8200 vuosikymmenen loppuun mennessä. Poliisin mukaan kaikille poliisikoulusta valmistuville ei ensi vuonna riitä töitä ja määrä olisi laskemassa ensi vuonna 7050:een.

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) muistutti vastauksessaan, että hallitus  on nostanut poliisien määrää kahtena vuotena peräkkäin.

– Ensi vuoden budjettirahoitus tulee olemaan korkeammalla tasolla kuin koskaan aikaisemmin, Ohisalo sanoi.

Poliisien kokonaismääräraha on valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) mukaan runsaat 800 miljoonaa euroa. Lisämäärahat ovat kuitenkin menneet vanhan kaluston uusimiseen, uusiin toimitiloihin, palkkoihin ja osittain myös poliisien uusiin tehtäviin.

– Poliisissa ollut vuosia korjausvelkaa, Ohisalo sanoi ja totesi, että poliisien rahoitusta täytyy kehittää pitkäjänteisesti.

– Tämä tulee vaatimaan myös tulevien hallitusten työtä.

Perussuomalaisten kysymyksen jälkeen kokoomus jatkoi kyselytuntia täsmälleen samalla aiheella.

“Mistä te leikkaatte poliisien operatiivista toimintaa?”

Arto Satosen (kok.) mukaan poliisit olisivat tarvinneet 35-40 miljoonaa euroa lisää syksyn budjettiriihestä esitetyn 10,6 miljoonan euron lisärahoituksen sijaan.

– Mistä te leikkaatte poliisien operatiivista toimintaa, kysyi puolestaan kokoomuksen poliisitaustainen kansanedustaja Jari Kinnunen.

Puheenjohtaja Petteri Orpon (kok.) mukaan poliisien lomauttaminen ja mahdollinen irtisanominen on vastoin vaalien alla annettua yhteistä turvallisuuslupausta.

– Olisiko kuitenkin mahdollista, että täydentävässä budjettiesityksessä te annatte sen 30 miljoonaa lisää, Orpo kysyi.

Saarikko myönsi, että kasvavan rahoituksen ja poliisien näkemyksen, jonka mukaan rahat eivät riitä uusien poliisien palkkaamiseen, välillä on ristiriita. Hän kertoi kyselleensä asiaa poliisijohdolta.

Ohisalon mukaan poliisin kanssa on käyty keskusteluja mahdollisesta lisärahoituksen tarpeesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE