Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Oppositio marssi ulos koulutusleikkausten käsittelystä – kiire tuli

iStock

Sivistysvaliokunta käsittelee vielä maanantaiaamun hallituksen esitystä, jonka mukaan kaikkien toisen asteen koulutuksen järjestäjien pitää hakea uutta toimilupaa. Valmista pitäisi tulla maanantaina puoleenpäivään mennessä, jotta esitys ehtii eduskunnan käsittelyyn.

Demokraatti.fi/STT

On kiusallista, että näin merkittävät lakiesitykset jäävät ihan tähän loppusuoralle.

Oppositiopuolueet marssivat tänään ulos sivistysvaliokunnan kokouksesta, koska niiden mielestä asian kunnolliselle käsittelylle ei ollut tarpeeksi aikaa.
Esitys kuuluu toisen asteen koulutuksen 260 miljoonan euron leikkauspakettiin, jota oppositio on vastustanut.
Asiaa on käsitelty asiantuntijakuulemisilla koko kevät, mutta perustuslakivaliokunnan lausunto siitä tuli vasta keskiviikkona.
Perustuslakivaliokunta haluaa muutoksia esityksen pykäliin.

Sivistysvaliokunnan jäsen Jukka Gustafsson (sd.) kertoo, että valiokunta sai eduskunnan lainsäädäntöjohtajalta luvan käsitellä asiaa vielä maanantaina.
Virallisesti valiokunnilla on tänään viimeinen päivä saada esityksensä valmiiksi.  Myös Gustafsson sanoo, että kiire tuli.

– On kieltämättä kiusallista, että näinkin merkittävät lakiesitykset jäävät ihan tähän loppusuoralle. Kyllä hallituspuolueiden jäsenetkin tiedostavat ongelmat, joita tähän liittyy, ja haluamme huomioida ne käsittelyssä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE