Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Opposition huoli kaikui kuuroille korville – Metsähallituslaki hyväksyttiin eduskunnassa

Opposition pelko on, että luontoalueilla ryhdytään tekemään kovaa bisnestä.

Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi äänin 108-64.

Metsähallituslakia on arvosteltu, koska sen nähdään uhkaavan luontoarvoja. Eilisessä eduskunnan keskustelussa suurta huolta herätti hämärä kolmas tase.  SDP:n kansanedustaja Tytti Tuppuraiselle ei ole avautunut, mihin Metsähallituksessa tarvitaan kolmiosaista taloudenpitoa.

– Se avaa väistämättä mahdollisuuden, että kolmanteen taseeseen siirrettävillä alueilla ryhdytään myöhemmin tekemään raakaa bisnestä. Miten käy luontoarvojen ja Luontopalveluiden, hän kysyi.

Tuppurainen odotti eilen, miten hallituspuolueiden edustajat äänestävät, sillä ennen pääsiäistaukoa osa pidättäytyi äänestämästä. Hallituspuolueista kaksi edustajaa äänesti tyhjää ja poissa oli 18 edustajaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE