Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Orpo ei tyrmää yritysten alv-alarajan nostoa – “Se on keinovalikoimassa”

Valtionvarainministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan viime vuonna voimaan tulleesta yritysten arvonlisäveron alarajahuojennuksesta on hyviä kokemuksia. Arvonlisäverollisen liikevaihdon alaraja nousi tuolloin 8500 eurosta 10 000 euroon ja osittaisen arvonlisäveron osalta 30 000 euroon.

Orpo ei tyrmää SDP:n ja Suomen yrittäjien vaatimusta alarajan nostamisesta tuotakin ylemmäs.

– Se on keinovalikoimassa, hän sanoo mutta tähdentää, ettei halua ennakoida parhaillaan koolla olevan yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmän esityksiä.

– Katsotaan mitä asiantuntijat esittävät. Sen jälkeen on poliittisen prosessin vuoro, jossa valitsemme tehokkaimmat keinot yritysten kasvun, investointien ja työllisyyden näkökulmasta.

Orpon mukaan yritysverotus on Suomessa yleisesti ottaen kohtuullisen kilpailukykyinen.

– Se ei ole varmasti suurin pullonkaula. Dramaattisia uudistuksia tuskin tehdään. Jos löytyy järkeviä kohteita, joissa tehdään muutoksia, niin niitä olemme valmiit tekemään.

Verotyöryhmä saa työnsä valmiiksi tammikuun loppuun mennessä. Poliittisessa valmistelussa tähdätään Orpon mukaan kevään budjettiriiheen.

Lisää aiheesta

SDP esitti marraskuussa, että arvonlisäveron alaraja tulisi nostaa nykyisestä 10 000 eurosta 30 000 euroon. Myös Suomen yrittäjät vaati joulukuussa alarajan nostoa ja esitti uudeksi alarajaksi 20 000 euroa ja osittaisen huojennuksen osalta 50 000 euroa. Sekä SDP että Suomen yrittäjät ovat perustelleet vaatimustaan muun muassa pienyrittäjyyden edistämisellä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE