Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Orpo: “Haluatteko jäädä historiaan valtiovarainministerinä…” – Vanhanen: “Luonnollisesti kannan siitä oman vastuun”

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Kehysriihineuvotteluista tihkuneet tiedot nousivat torstaina esiin myös kyselytunnilla eduskunnassa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Valtiovarainministeri Matti Vanhaselta (kesk.) kysyttiin tämän sitoutumisesta hallituksen tavoitteisiin julkisen talouden vahvistamiseksi.

–  Voitteko hyväksyä muuta lopputulosta kuin sen, että puoliväliriihen päätökset vahvistavat Suomen julkista taloutta hallitusohjelman tavoitteen mukaisesti kahdella miljardilla eurolla, kansanedustaja Arto Satonen (kok.) kysyi.

Vanhanen ei suoraan vastannut kysymykseen.

Hallituskauden tavoitteena on, että hallitus tekee päätökset 80  000 uudesta työllisestä. Tällä pitäisi vahvistaa julkista taloutta noin kahdella miljardilla eurolla. Iso osa tästä tavoitteesta vielä uupuu.

Vanhaselta tivattiin myös, onko hän sitoutunut tekemään riihessä päätöksiä, jotka valtiovarainministeriön arvion mukaan oikeasti lisäävät työllisyyttä. Vanhanen tyytyi vastaamaan, että kehysriihessä tehdään työllisyyspäätöksiä, mutta hän ei avannut asiaa enempää.

Vanhanen on aiemmin korostanut useasti, että hallituksen lukumääräiseen työllisyystavoitteeseen tähtääminen ei riitä, vaan pitää tehdä myös sellaisia toimia, jotka tasapainottavat julkista taloutta. Tällainen olisi muun muassa ansiosidonnaisen työttömyysturvan jonkinlainen leikkaaminen.

Orpo: vastuullisen talouspolitiikan periaatteet heitetään roskiin.

Oppositiosta kauhisteltiin myös sitä, että hallitus olisi mediatietojen valossa nostamassa julkisen talouden menotasoa ensi vuonna 900 miljoonalla eurolla. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi, että tämän myötä vastuullisen talouspolitiikan periaatteet heitettäisiin roskiin.

–  Kehys ei ole vain korulause tai sana, vaan sillä on suojattu suomalaista veronmaksajaa tuhlailevilta poliitikoilta. Haluatteko jäädä historiaan valtiovarainministerinä, jonka aikana tämä hyvä, toimiva talouspolitiikan periaate heitetään roskiin, hän kysyi Vanhaselta.

Vanhanen totesi, että koronakriisin takia hallituskaudeksi tehdystä kehyspäätöksestä on jo poikettu merkittävästi viime vuonna.

–  Luonnollisesti kannan siitä oman vastuun.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE