Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Orpo jatkoi synkistelyä ja haikaili Lipposen ajan SDP:n perään

Valtiovarainministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoo olevansa erittäin huolissaan Suomen talouden tilasta. Orpo sanoi kokoomuksen puoluevaltuustossa, että vaikka taloudessa on nyt paljon positiivisia merkkejä, eivät ne vielä näy julkisen talouden puolella.

Hän toisti valtuustossa Helsingin Sanomien haastattelussa esittämänsä näkymän, että julkiseen talouteen saatetaan ensi keväänä tarvita vielä 1–2 miljardin lisäleikkaukset, elleivät talous ja työllisyys kohene selvästi.

– Puhun siitä, miltä ennusteet näyttävät nyt. Talouskasvu on nyt tänä ja ensi vuonna yhden prosentin luokkaa. Jos työllisyys on ensi keväänä kohentunut ja talouskasvu aidosti vahvistunut, niin sopeutustarvetta ei ole. Halusin kertoa, että valtiovarainministerinä olen tällä hetkellä hyvin huolissani siitä miltä tilanne näyttää, Orpo sanoi STT:lle.

Positiiviset uutiset eivät näy vielä julkisessa taloudessa.

Orpo korosti, että kasvun lisäksi tarvitaan rakenteellisia toimia työttömyyden laskemiseksi. Se, että samoilla seuduilla on runsaasti työpaikkoja avoinna ja paljon työttömiä kertoo Orpon mielestä, että työn kannustavuudessa on ongelma.

– En syytä työtöntä, vaan järjestelmää.

Hänen mielestään on ensiarvoisen tärkeää, että esimerkiksi Uudenkaupungin autotehtaalle saadaan väkeä omien työttömien joukosta.

Lisää aiheesta

Lisäleikkaus olisi isohko, sillä hallituksen tähän mennessä päättämät julkisen talouden leikkaukset ovat kooltaan noin neljä miljardia euroa. Orpo sanoi, ettei usko leikkausvaroituksesta olevan oleellista haittaa kokoomuksen kuntavaalikampanjalle ensi keväänä.

– En halua itseisarvoisesti synkistellä, mutta positiiviset uutiset eivät näy vielä julkisessa taloudessa, Orpo sanoi.

Orpo tölväisi puheessaan oppositiota ja sanoi sen elävän unelmahötössä julkisen talouden tilanteen osalta.

– Erityisen pettynyt olen SDP:hen, joka vielä viime vaalikaudella oli valtiovarainministeripuolue, ja jossa aikoinaan oli sekä talouspoliittista osaamista että vastuullisia päättäjiä kuten Paavo Lipponen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE