Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Orpo jyrisee Twitterissä: “Vastuuton rahalinko”

Kokoomuksen puheenjohtaja, kansanedustaja Petteri Orpo.

Hallitus esitteli tänään 5,5 miljardin lisätalousarvioesityksensä. Kyseessä on iso kokonaisuus, jolla hallitus pyrkii edistämään koronakriisistä selviämistä.

Demokraatti

Demokraatti

Oppositiossa hallituksen esitys on otettu kriittisesti vastaan. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo rusikoi sitä Twitterissä.

– Lisätalousarviolla piti hoitaa koronakriisiä, mutta siitä tulikin holtitonta rahanjakoa. Nuoret sukupolvet joutuvat maksamaan tämän tuhlailun korkeampina veroina ja kasvavana velkana. Tätä vastuutonta rahalinkoa emme voi hyväksyä, vaan suuntaa on muutettava, Orpo kirjoittaa.

Hänen mukaansa osa hallituksen esityksistä on tarpeellisia elvytystoimia.

– Osalla taas ei ole mitään tekemistä elvytyksen kanssa, vaan ne ovat uutta syömävelkaa. Tähän ei nyt ole varaa.

– Kaikki rakenteelliset uudistukset jäivät hamaan tulevaisuuteen. Nyt lisätään menoja ilman tietoakaan siitä, miten tämä aikanaan rahoitetaan. Miksei hallitus päättänyt jo nyt korkeammasta työllisyystavoitteesta? Orpo kirjoittaa.

Hallitus kertoi asettavansa budjettiriihessä uuden työllisyystavoitteen, joka on suurempi kuin nykyinen 60 000 tavoite.

Krisillisdemokraattien puheenjohtajan Sari Essayahin mielestä “työllisyystoimet ja rakenteelliset uudistukset antavat vieläkin odottaa”.

– Pienemmät kunnat kärsivät työttömyydestä jo lähtökohtaisesti enemmän ja niillä on vähemmän kantokykyä taloudessaan. Työllisyyskriteeri olisi kuntien kriisipaketissa keskeinen, muuten autetaan vain suuria, hän kirjoittaa Twitterissä.

– Miljardien velalla toki monia tärkeitä käyttökohteita, mutta työllisyystoimet ja rakenteelliset uudistukset jäivät vieläkin pimentoon. Kuntien kriisipaketissa työttömyyskriteeri huomioitava, siten tuki kunnille, joita työttömyys rasittaa eniten, eikä vain suurimmille, hän jatkaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE