Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Orpo, lunasta Stubbin antama lupaus!” – SDP varoittaa leikkauspolitiikan seurauksista

Pia Viitanen huomauttaa, että hallitus on luopunut tavoitteestaan luoda 110 000 uutta työpaikkaa. Kaikki sen toimet kertovat tästä karusta tosiasiasta.

SDP jätti vastalauseen valtiovarainvaliokunnan mietintöön hallituksen julkisen talouden suunnitelmasta. SDP vaatii, että hallitus muuttaa talouspolitiikan suuntaa ja tarkistaa peruslinjaansa enemmän kasvua ja työllisyyttä tukevaksi.

– Hallituksen talouspolitiikan iso virhe on, että työllisyyden hoitoa on laiminlyöty jo yli vuosi luottamalla sokeasti siihen, että kilpailukykysopimus korjaa kaikki Suomen talouden ongelmat, SDP:n valtiovarainvaliokuntavastaava, kansanedustaja Pia Viitanen huomauttaa.

SDP:n mielestä tällainen ei ole järkevää politiikkaa. Viitanen korostaa, että työllisyyden näkökulmasta Suomella ei ole varaa odottaa.

Hallitus tavoittelee 110 000 uutta työpaikkaa vaalikauden loppuun mennessä.

– Hallitus on nyt istunut vuoden ja työssä olevia on 7 000 vähemmän kuin hallituksen aloittaessa. Hallituksen työllisyystavoite karkaa päivä päivältä yhä kauemmas, Viitanen toteaa.

Hän näkee, että hallitus on tosiasiallisesti luopunut työllisyystavoitteestaan. Siitä kertovat työllisyysmäärärahaleikkaukset, nuorisotakuun romuttaminen ja koulutuksesta leikkaaminen. Ne heikentävät kukin omalta osaltaan edellytyksiä synnyttää uusia työpaikkoja.

SDP moittii, että hallitus tekee myös muita työllisyyttä heikentäviä toimia. Esimerkiksi päivähoitomaksujen korotukset kasvattavat kynnystä vastaanottaa työtä. Ne pakottavat näin suomalaisia vanhempia pysymään entistä useammin kotona työn tekemisen sijasta.

Lisää aiheesta

Viitanen muistuttaa väistyvän valtiovarainministerin Alexander Stubbin (kok.) lupauksesta. Stubbin mukaan hallitus käsittelee uudelleen päivähoitomaksujen korotuksia, niin että työllistyminen ja oikeudenmukaisuus ei vaarannu.

– Vaadimme, että tuleva valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) pitää tämän lupauksen ja toimii sen mukaisesti. Päivähoitomaksujen korotukset ovat kohtuuttomia suomalaisille perheille.

SDP on esittänyt omassa vaihtoehdossaan lukuisia keinoja kasvun ja työllisyyden tukemiseksi. Toteutuessaan ne toisivat 35 000 uutta työllistä lisää jo tänä vuonna.

SDP muuttaisi muun muassa työttömyysturvaa aktiivisemmaksi, helpottaisi ensimmäisen työntekijän palkkausta verovähennyksellä sekä panostaisi vientiin ja julkisiin investointeihin.

– Esitämme myös, että hallitus laatisi välittömästä pitkäaikaistyöttömyyden torjuntaohjelman, Viitanen sanoo.

Hallitus tekee ideologista, markkinauskoista, oikeistolaista politiikkaa.

Hallitus tavoittelee ensi vuodelle lähes 400 miljoonan leikkauksia vielä aiempien epäoikeudenmukaisten leikkausten lisäksi. Tämä sisältää sosiaaliturvaetuuksiin tehtävät 0,85 prosentin leikkaukset, joiden nettosumma on 80 miljoonaa euroa.

Leikkausten kohteena ovat muun muassa vähimmäispäivärahat, kansaneläkkeet, takuueläkkeet, kotihoidon tuki, elatustuki, vammaistuki, työmarkkinatuki ja asumistuki. Vastoin aiempia lupauksiaan hallitus leikkaa myös lapsilisiä.

– SDP edellyttää, että hallitus korjaa epäoikeudenmukaista linjaansa ja etsii muita keinoja kuin pienituloisimpiin kohtuuttomasti iskevät leikkaukset, Viitanen korostaa.

Hänen mukaansa vahingolliset leikkaukset voitaisiin välttää, jos veropohjaa laajennettaisiin esimerkiksi aliverotettuun finanssisektoriin.

– Ei ole reilua, että hyväosaisia pyydetään talkoisiin samalla, kun pienituloiset pakotetaan laskun maksajiksi, Viitanen ihmettelee.

SDP pitää tärkeänä, että myös eläkkeensaajien ostovoimasta pidetään huolta. Hallitus asetti verotuksessa eläkeläiset eriarvoiseen asemaan suhteessa palkansaajiin.

– Tämä epäkohta on korjattava budjettiriihen yhteydessä. Eläkkeensaajille on myönnettävä eläketulovähennys samassa suhteessa kuin palkansaajat saavat työtulovähennystä.

Ideologia näkyy SDP:n mielestä myös siinä, että hallitus laittaa Suomea myyntikuntoon. Se on yhtiöittämässä teitä, rautatietä, vesireittejä sekä sosiaali- ja terveyspalveluita.

– Kaikki tämä osoittaa, että hallitus tekee markkinauskoista, oikeistolaista politiikkaa. Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä tämä suunta on väärä, Viitanen korostaa.

SDP tarjoaa oman vaihtoehdon, johon sisältyy vahva työllisyyslinja, oikeudenmukainen sopeutus sekä vähempi velanotto.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE