Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Orpo lupasi rahaa työllisyyspalveluihin, Rinne tiukkana: “Ei muuta perusasetelmaa, rankaisumallia ei tarvita”

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) kertoi tänään Iltalehdelle vakuuttuneensa siitä, että työvoimapalvelut tarvitsevat lisäresursseja.

Aktiivimallin toimivuuden turvaamiseksi voidaan valtiovarainministerin mukaan käyttää viime vuonna säästyneitä työllisyysrahoja. Niitä jäi säästöön noin 70 miljoonaa euroa.

Näitä rahoja ei kuitenkaan käytetä Orpon mukaan kaikkia, mutta joka tapauksessa puhutaan todennäköisesti kymmenistä miljoonista.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne toteaa olettavansa, että kansalaisten kova kritiikki, SDP:n ollessa siinä vahvasti mukana, on pakottanut hallituksen miettimään korjaavia toimenpiteitä. Rinne kuitenkin huomauttaa, että rankaisumalli jää yhä voimaan.

– On hyvä, että työvoimapalveluihin lisätään tarvittavaa rahoitusta, mutta ei se muuta sitä perusasetelmaa, että hallituksen rankaisumalli jää voimaan eli jos jollain alueella ihminen ei saa töitä tai pääse palveluihin, aktiivista ihmistä rangaistaan.

Rinteen viesti hallitukselle onkin yhä selvä:

– Ei tässä tarvita rankaisumallia, jonka hallitus on lanseerannut ja jota kansalaiset vastustavat 128 000 ihmisen voimin, hän sanoo ja viittaa lukumäärällä kansalaisaloitteen aktiivimallin kumoamiseksi allekirjoittaneiden määrään.

– Työttömillä on todella vahvoja ja negativisia kokemuksia tämän hallituksen toiminnasta. Tunne siitä, että kohdellaan väärin on tosi vahva. Ei tässä tarvita tällaisia keppejä ja pakottamista ja rankaisuja vaan tässä tarvitaan nyt aidosti ihmisille apua päästä töihin, Rinne toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE