Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Orpo: Paikallisen sopimisen lisäämiseen palataan

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) haluaa, että hallitus arvioi vielä ensi keväänä, voidaanko työehdoista sopia aiempaa enemmän yrityksissä.

Koko kilpailukykysopimusneuvotteluita uhanneeksi kiistaksi noussut paikallinen sopiminen on hiertänyt hallituksen ja palkansaajajärjestöjen välejä.

– Paikallisen sopimisen edistäminen on olennainen osa hallitusohjelmaa, ja meidän täytyy palata siihen puoliväliriihessä, Orpo sanoo.

Hän ei halua arvioida, mitä paikallisen sopimisen edistäminen voisi käytännössä tarkoittaa. Kilpailukykysopimuksessa sovittiin, että yrityskohtaista sopimista lisätään työehtosopimusten kautta. Orpo sanoo haluavansa ensin nähdä, kuinka paljon yrityskohtainen sopiminen tällä tavoin lisääntyy ennen kuin jatkosta päätetään.

Palkansaajajärjestöissä on seurattu tuohduksissa kesän aikana kuultuja avauksia uusista työelämän kiristyksistä. Orpo sanoo olevansa pahoillaan siitä, miten kokoomuksen eduskuntaryhmän aloite sunnuntailisien poistamisesta tulkittiin. Hänen mukaansa kokoomus ei esitä sunnuntailisistä luopumista, vaan siirtämistä paikallisesti sovittavaksi.

– Kunnioitan kilpailukykysopimusta ja toivon työmarkkinoille rauhaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE