Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

15.4.2020 06:45 ・ Päivitetty: 15.4.2020 06:45

Orpo tuohtui: ”Tämä on aivan järjetön ja totaalisen vastuuton päätös”

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ilmoitus keskeyttää toistaiseksi Maailman terveysjärjestö WHO:n rahoitus ihmetyttää ympäri maailmaa.

Demokraatti

Demokraatti

Suomessa muun muassa kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kritisoi Trumpin ohjeistusta hallitukselleen.

– Tämä on aivan järjetön ja totaalisen vastuuton päätös, Orpo tviittaa.

Hän muistuttaa, että tiede ja tutkimus ovat viime kädessä ratkaisu, jolla päästään ulos koronakriisistä.

– Ilman kansainvälistä koordinaatiota, koronan voittaminen on käytännössä mahdotonta.

Trumpin mukaan WHO olisi peitellyt koronaviruksen leviämisen vakavuutta ennen kun se levisi Kiinasta ympäri maailmaa.

Hän syyttää järjestöä muun muassa koronakriisin huonosta hoidosta. Maan hallinto tekee selvityksen WHO:n toimista.

Lisää aiheesta

Yhdysvallat on YK:n alaisen WHO:n suurin rahoittaja. Se tuki järjestön toimintaa 400 miljoonalla dollarilla eli noin 364 miljoonalla eurolla viime vuonna.

Trumpin hallinto on useaan otteeseen kritisoinut YK:n alaisia järjestöjä.

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres ehti jo älähtää. Hänen mukaansa nyt ei ole aika vähentää WHO:n tai minkään muunkaan humanitaarisen järjestön varoja taistelussa koronavirusta vastaan. Guterres sanoo, että WHO on kriittisessä asemassa viruksen vastaisessa sodassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU