Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Orpo uhoaa vetävänsä kaavaillun veron päälle viivan – nyt veropolitiikkaansa avaa myös perussuomalaisten Purra

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra tänään Politiikan toimittajat ry:n tentissä, jossa mukana oli myös toinen oppositiojohtaja Petteri Orpo (kok.).

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on uhonnut tiukkaan sävyyn, ettei kokoomus hyväksy maastapoistumisveroa, jota hallitus esittää.

Johannes Ijäs

Demokraatti

– Mikäli olemme seuraavien eduskuntavaalien jälkeisessä hallituksessa, tullaan tämä vero poistamaan, hän on tviitannut.

– Se on haitallinen vero. Ja kun seuraava hallitus, jos olemme siellä mukana, neuvottelee verotuksen kokonaisuudesta, niin siihen vedetään viiva päälle, Orpo sanoi tänään Demokraatille.

Esimerkiksi SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen on todennut, että arvonnousuveron käyttöönotolla hallitus haluaa tehdä oikeudenmukaista veropolitiikkaa ja puuttua suurituloisten verovälttelyyn.

Petteri Orpo ja perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra osallistuivat tänään Politiikan toimittajien järjestämään debattitilaisuuteen.

Purra sanoo arvonnousuverosta puhuttaessa Demokraatin haastattelussa tilaisuuden jälkeen, että edustamatta sen paremmin oikeistoa kuin vasemmistoa, verojen suunnittelussa kannattaisi olla varovainen.

– Eli selvittää ylipäätänsä se, onko veroa mahdollista kiertää, minkä verran siitä on saatavissa tuottoa, mitkä sen negatiiviset vaikutukset tulevat olemaan. Ja tältä pohjalta on jo varsin helppo suhtautua hyvin kielteisesti tähän uuteen veroon.

Lisää aiheesta

– Perussuomalaisten mielestä paljon merkittävämpi uusi vero, jonka hallitus jätti tekemättä, olisi suuntautunut suursäätiöihin niin ammattiyhdistyspuolella kuin muuallakin. Olen kuullut, että RKP suurten säätiöiden ystävänä vastusti tätä. Mutta ihmettelen kyllä sitä, että totta kai sosialidemokraatit ja muut puolueet olisivat onnistuneet tämän RKP:n kannan kääntämään toiseksi, mikäli niin olisivat halunneet, Purra sanoo niin kutsutusta lähdeverosta käytyyn keskusteluun viitaten.

Arvonnousuveron taasen Purra arvostelee olevan vasemmistoliitolle tärkeä viestinnällisistä syistä.

– Varsinaiset seuraukset ja lopputuloksetkin ovat toissijaisia siihen viestiin nähden. Tietenkin tämä on äärimmäisen huonoa veropoliittista suunnittelua, koska ei uusia veroja tältä pohjalta pitäisi suunnitella. Meidän näkemyksemme noin yleisesti on, kuten moneen kertaan totesin, kokonaisveroasteen laskeminen, Purra sanoo viitaten keskusteluun Orpon kanssa Politiikan toimittajien tilaisuudessa.

Eli jos Orpo haluaa arvonnousuveron pois, te ette ainakaan asetu siihen poikkiteloin?

– Miksi me asettuisimme siihen poikittain, koska se ei ole meistäkään hyvä idea, Purra vastaa.

“Ei ole minkäälaista syytä vastustaa korkeasti koulutettuja ulkomaalaisia.”

Petteri Orpo sanoi Demokraatille, että kahden prosenttityksikön kokonaisveroasteen lasku olisi “hyvä malli” tulevalle hallituskaudelle.

Purra lupaa perussuomalaisilta yksityiskohtaiset linjaukset vaaleja kohti mentäessä, painottaa verotuksen lähestymistä kokonaisuutena ja sanoo, ettei yksityiskohtaisiin kysymyksiin ole mielekästä vastata.

– Mekin olemme esittäneet muutamaa prosenttiyksikkö nimenomaan työn verotukseen alentavasti. Mutta erityisen oleellista tässä on se, että myös monet yritykset ovat sitä mieltä, että niitä itseään auttaisi nimenomaan eniten ansioverotuksen madaltaminen verrattuna joihinkin muihin veroihin, yhteisöveroon tai muuhun. Nimenomaan tätä kautta mekin lähestymme tätä. Eli haluamme tietysti lisätä kansalaisten ostovoimaa ylipäätänsä.

Kun mediassa on pyöritelty mahdollista porvarihallitusvaihtoehtoa tulevaisuudesssa, suhtautumisen työperäiseen maahanmuuttoon on arvioitu muodostavan erityisen vaikeaksi palaksi kokoomuksen ja perussuomalaisten välille.

Purran näkökulmasta Orpo suhtautuu työperäiseen maahanmuuttoon “eräänlaisena monoliittina ja samalla kritisoi muka meidän kansainvälisyyden vastustamista”.

– Mutta niin kuin olen moneen kertaan sanonut, meillä ei ole minkäälaista syytä vastustaa korkeasti koulutettuja ulkomaalaisia, jotka tulevat töihin tai start-up-yrittäjiä, joiden panoksesta viivan allekin jää jotakin. Mutta sen sijaan sellainen pääasiassa kehitysmaista Suomeen saapuva matalapalkkamaahanmuutto, jossa näiden henkilöiden maksamat verot jäävät huomattavasti siitä, kuinka paljon he käyttävät sosiaaliturvaa ja palveluita monista muista ongelmista puhumattakaan, ei ole mielestämme oikea tapa toimia, Purra sanoo.

Kokoomuksen tavoin perussuomalaiset uskoo, että seuraava hallitus joutuu tekemään vaikeita päätöksiä.

– Uskoisin jopa, että (JuhaSipilän kauden kiky jää kalpenemaan näiden rinnalla, Purra sanoi tänään Orpon kanssa debatoidessaan.

Purra alleviivasi kuitenkin, että sosiaaliturvan leikkauksia hän ei hyväksy. Mitä hän sitten puheillaan tarkoitti?

– Viittasin nimenomaan siihen, että mikäli näitä asioita halutaan korjata sen sijaan esimerkiksi, että nähtäisiin vaihtoehtona aina lisävelka, niin toimenpiteiden täytyy olla paljon suurempia. Mutta kun tässä keskustelussa moneen kertaan jo kuvasin perussuomalaisten näkemyksiä siitä, mihin suuntaan näissä toimenpiteissä pitää liikkua, niin sosiaaliturvaleikkaukset eivät ole ratkaisu, hän toistaa Demokraatille.

Perussuomalaiset on kuitenkin esittänyt, että sosiaaliturvaa pitäisi muuttaa “kansalaisuusperustaiseen suuntaan”.

– Tämä itsessään ratkaisisi monia niitä ongelmia, joita liittyy maahanmuuttoon – eli se, että ainoastaan kansalaisilla olisi pääsy tietynlaisen sosiaaliturvan piiriin. Mutta tämä tietenkin vaatii perustuslain muutosta.

Purra harmittelee, ettei saanut Politiikan toimittajien debatissa tällä kohtaa suunvuoroa.

– Olisin mielelläni kysynyt…, että olisiko kokoomus valmis pohtimaan sitä, että perustuslain tasolla voitaisiin tehdä muutos meidän sosiaaliturvajärjestelmän perustaan. Ja mikäli ei ole, niin miten se sitten aikoo tätä lähestyä? hän sanoo.

Kanta ansiosidonnaisen porrastamiseen

Politiikan toimittajien tentissä nousi esiin myös puolueitten suhtautuminen ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan.

Demokraatti pyysi Purraa vielä tarkentamaan puolueensa kannan kysymykseen.

Hänen mukaansa ansiosidonnaisen työttömyysetuuden porrastamisen vaikutus  työllisyyden lisäämisen kokonaisuudessa on varsin pieni.

– On aivan selvää, että täällä on loukkuja. Se nähdään katsomalla työllistämisen ajankohtia. Eli välittömästi ansiosidonnaisen kauden alkaessa on iso piikki ja toinen iso piikki on sitten juuri ennen kauden loppumista. Mikäli tätä onnistutaan tasaamaan sen porrastamisella ilman, että puututaan etuustason kokonaisuuteen, tietenkin tätä kannattaa selvittää. Mutta tämä on yksi toimenpide kokonaisuudessa. Sitä ei ole sen paremmin syytä periaatteellisesti vastustaa kuin kannattaakaan… Mikäli porrastamisella on mahdollisuus saada tasapainotettua näitä piikkejä, niin totta kai se on kannatettava ajatus.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE