Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Orpo: Vaikka Turkki-sopimus kaatuisi, turvapaikanhakijoita tuskin tulee viime vuoden tapaan

Suomessa on laaja tuki EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan syventämiselle, sanoi Kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Salossa puhunut valtiovarainministeriö Petteri Orpo (kok.).

– Näyttää siltä, että tälle on nyt enemmänkin kannatusta jäsenmaiden keskuudessa. Saksan, Ranskan ja Italian johtajat korostivat puolustus- ja turvallisuusyhteistyötä omassa tapaamisessaan tällä viikolla.

Hänen mukaansa Suomen on pysyttävä etujoukossa ajamassa puolustusyhteistyön tiivistämistä.

– Yhdellä äänellä puhuminen eli yhtenäisyys on ehdoton edellytys sille, että EU kykenee toimimaan tehokkaasti kolmansien maiden suuntaan. Ukrainan kriisin kohdalla tämä onnistui hyvin Venäjän suuntaan. Suomella on erityinen intressi vaalia unionin yhtenäisyyttä ulkosuhteissa, Orpo sanoi.

Puheensa alkuun hän oli vaatinut voimakkaasti Suomeen puhetta EU:n tulevaisuudesta.

Orpo totesi, että Turkista on maahanmuuttokriisin ja vallankaappausyrityksen myötä nopeasti muodostunut yksi EU:n keskeisistä haasteista. Orpon mukaan Turkki-yhteistyössä on edettävä maltilla ja tilanteen kärjistymistä on molemmin puolin vältettävä.

– Turkin kanssa sovittu pakolaissopimus on pysäyttänyt turvapaikanhakijoiden laittoman kuljettamisen Kreikkaan. Tästä sopimuksesta on pyrittävä pitämään kiinni, mutta kuitenkin niin, että pidämme kiinni ihmisoikeuksista ja oikeusvaltion periaatteista. Vaikka sopimus kaatuisi, niin en usko viime vuoden kaltaiseen turvapaikanhakijoiden määrään, sillä Länsi-Balkanin reitti on kiinni ja Kreikasta ei pääse eteenpäin.

Lisää aiheesta

Orpon mukaan EU:n turvapaikkapolitiikkaa on uudistettava ja tehostettava.

Suomessa on voimassa arvio, jonka mukaan turvapaikanhakijoita tulisi ensi vuonna 10 000.

“Palkoista on kyettävä sopimaan työpaikoilla.”

Valtiovarainministeri ennakoi puheessaan myös viikon päästä alkavaa budjettiriihtä. Hänen mukaansa riihen tärkein asia on hallituksen työllisyyspaketti ja kokoomus on valmis harkitsemaan kaikkia keinoja, joilla kyetään luomaan Suomeen uusia yksityisen sektorin työpaikkoja. Orpon mukaan välttämätön askel on vientivetoiseen palkkamalliin siirtyminen.

– Työmarkkinoiden joustavuutta on edelleen lisättävä. Työllistämisen kynnystä on alennettava. Työpaikoilla on jatkossa kyettävä sopimaan joustavasti työehdoista ja palkoista.

– Kannustinloukut ja asumisen korkea hinta ovat vakava ongelma, joiden vuoksi monen työn tekeminen ei yksinkertaisesti ole työttömän näkökulmasta mahdollista. Sosiaaliturvaa, verotusta ja esimerkiksi päivähoitomaksuja on katsottava kokonaisuutena siten, että pienipalkkaisenkin työn vastaanottaminen on työttömälle mahdollista.

Orpon mukaan hallituksen pöydässä on nyt kymmeniä erilaisia keinoja, joilla työllisyyttä kyetään vahvistamaan. Pulaa ehdotuksista ei ole.

– Työllisyyspaketissa ei ole kysymys uusista säästöistä. Jos työllisyyden edistämiseksi tehtävät toimet tuottavat säästöjä, niin rahat kohdennetaan uudelleen työllisyyttä edistäviin kohteisiin.

Orpon mukaan kokoomukselle mikään yksittäinen työllisyyskeino ei ole kynnyskysymys.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE