Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Orpo: Valtiovarainministeriö ei valmistele puolustusveroa hävittäjähankintojen vuoksi

Puolustusvoimat tekee lähivuosina mittavia hankintoja.

Hallitus ei ole pohtinut puolustusveroa tai -obligaatiota hävittäjä- ja taistelualushankintojen rahoittamiseksi, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) twiittasi tänään.

Hän viittasi Helsingin Sanomien uutiseen, jonka mukaan hallituspiireissä on väläytetty puolustusveroa hankintojen rahoituskeinoksi Suomen satavuotisen itsenäisyyden nimissä.

Myös valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) otti asiaan kantaa Twitterissä.

– VM:ssä ei valmistella erillistä puolustusveroa hävittäjähankintoihin liittyen. Hallitus hakee parlamentaarista yhteisymmärrystä hankkeelle, Orpo twiittasi.

Pääministerin esikunnasta sanotaan STT:lle, että hallituksen palavereissa ei ole puolustusverosta tai -obligaatiosta puhuttu, eikä niitä mainita puolustusministeriön tai valtiovarainministeriön muistioissa.

Pääministerin esikunnasta sanotaan, että valtiovarainministeriössä selvitetään mahdollisuutta välttää hankinnoissa EU:n vakaus- ja kasvusopimusta, jotta puolustushankintoja ei laskettaisi mukaan velkaantumiseen. Suomi seuraa verrokkimaiden, kuten vastaavia hankintoja tekevän Ranskan kohtelua.

Esikunnasta kiistetään, että hallitus olisi harkinnut vaihtoehtoa, jossa EU:n vastauksesta huolimatta puoluejohtajat sopisivat, että hankintoja ei lasketa julkiseen velkaan.

Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen on myös kommentoinut asiaa Twitterissä.

Hänen mukaansa menojen siirtäminen kehyksen ulkopuolelle olisi täysin kyseenalaista.

Hävittäjien hintahaarukka on 7–10 miljardia euroa.

Helsingin Sanomat kertoi sunnuntaina, että Sipilä tapasi ennen joulua eduskuntapuolueiden puheenjohtajat palaverissa, jossa pohdittiin puolustusvoimien suurhankintoja. Pääministerin esikunnasta myönnetään tapaaminen ja yhteisymmärrys keskustelun jatkamisesta kaikkien puolueiden kesken.

Esikunnan mukaan hankintojen tarpeellisuus myönnetään kaikissa puolueissa, mutta hankintojen määrät ja summat ovat keskustelujen aiheena.

Hävittäjähankinnan eli Hornetien seuraajaehdokkaiden hintahaarukaksi on arvioitu 7–10 miljardia euroa. Varsinaiset hävittäjien tarjouspyynnöt on määrä lähettää valmistajille vuonna 2018 ja hankintapäätös tehdä vuonna 2021.

Laivue 2020 -hankkeessa on määrä korvata ensi vuosikymmenellä vanhenevia Merivoimien aluksia neljällä uudella aluksella, jotka kykenevät kulkemaan myös jäissä. Neljän taistelualuksen ja niiden järjestelmien kustannusarvio on 1,2 miljardia euroa. Alukset on suunniteltu rakennettavaksi vuosina 2019–2024.

Hankinnoista linjataan puolustuspoliittisessa selonteossa, joka annetaan eduskunnalle helmikuussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE