Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Orpo vetosi Ylellä palkkamalttiin: “Hallitus pystyisi jatkamaan työnverotuksen keventämistä”

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) toivoo, että syksyn palkkaneuvotteluihin lähdetään maltillisin odotuksin. Hän totesi Ylen aamu-tv:n haastattelussa, että Metsäteollisuuden irtautuminen niin sanotusta Suomen mallista ei vielä itsessään ole katastrofi Suomen taloudelle.

– Toivon, että palkkaneuvotteluihin lähdetään vientialat edellä. Me elämme viennistä, hän muistutti.

Orpon mukaan liittokierrosten tulos ei  vaikuta suoraan verotukseen.

– Jos palkkamalttia löytyy, silloin hallitus pystyy jatkamaan työn verotuksen keventämislinjaansa. Se taas tukee ostovoimaa, hän totesi.

Orpo korosti, että palkkamaltin säilyttäminen on työmarkkinaosapuolten käsissä.

– Hallituksen ei pidä siihen sekaantua, mutta seuraamme tilannetta.

Meillä on vähän erilainen lähestymiskulma.

Lisää aiheesta

Elinkeinoelämän keskusliitto ilmoitti irtisanovansa yli 20 keskusjärjestösopimusta. Tämän päätöksen odotetaan vaikeuttavan liittokierrosta. Orpon mielestä on selvää, että EK:n linjaus luo lisäpaineita.

– Toivon, että näistäkin sopimuksista neuvotellaan hyvässä hengessä liittotasolla, jotta rauha työmarkkinoilla säilyy, Orpo vetosi Ylellä.

Orpo on varoittanut aiemmin, että keväällä voi olla edessä 1– 2 miljardin lisäleikkaukset. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) taas on kiistänyt tarpeen.

–  Meillä on vähän erilainen lähestymiskulma. Pääministeri haluaa kiinnittää huomiota talouden orastavaan kasvuun, minä haluan muistuttaa, että tarvitaan lisää toimia, Orpo huomautti.

Hänen mukaansa hallitus tekee kaikkensa, että leikkaukset vältetään keväällä ja tulevina vuosina. Hän kuitenkin varoitti, että jos 72 prosentin työllisyysaste ei toteudu, ennen pitkää velkaantuminen kasvaa ja julkinen talous ei tasapainotu.

– Olemme sitoutuneet yhdessä hakemaan lisätoimia, jotta ihmisiä saadaan töihin ja uusia työpaikkoja syntyy.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE