Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Orpolla ensimmäinen näytönpaikka: budjetin vääntö alkaa

Petteri Orpo arvioi, että lähtökohdat budjetin tekemiselle ovat yhä hyvin heikot.

Valtiovarainministeriön virkamiesjohto kokoontuu tänään ministeriön sisäiseen budjettiriiheen Espoon Moisniemessä. Ensi vuoden talousarvioehdotusta käsitellään valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) johdolla.

Orpon odotetaan kertovan valmistelun etenemisestä iltapäivällä, mutta tarkemmin vasta huomenna tiedotustilaisuudessa. Valtiovarainministeriön budjettiehdotus julkaistaan perjantaina.

Alkuviikosta Orpo arvioi, että budjettia rakennetaan hyvin heikoista lähtökohdista. Taloustilanne on heikentynyt kesäkuisesta, jolloin Britannian EU-eron vaikutuksia ei osattu vielä sisällyttää laskelmiin. Myös maailmantalouden heikentynyt kehitys nakertaa Suomen näkymiä.

– Lähtökohta budjetin tekemiselle on edelleen hyvin heikko. Kasvu on vielä niin heiveröistä, että sen varaan ei voi laskea, Orpo sanoo STT:n haastattelussa.

Hallitus päättää budjettiesityksestä elo-syyskuun vaihteessa järjestettävässä budjettiriihessä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE