Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Orpolta tyly kuittaus sinisille: “Mauttomasti hoidettu operaatio”

Siniset eivät hyväksyneet tänään perjantaina EU-ministerivaliokunnassa muutettua Suomen kantaa koskien Britannian EU-eron myötä vapautuvia europarlamenttipaikkoja. Eurooppa-, kulttuuri-, ja urheiluministeri Sampo Terho (sin.) tiedotti asiasta tänään julkisuuteen.

Sinisten ministerit Terho ja Timo Soini esittivät EU-ministerivaliokunnan pöytäkirjaan asiasta lausumansa. Terho syyttää pääministeriä antautumisesta.

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo katsoo sinisten järjestäneen “älyttömän hässäkän”.

– Tässähän lopputulema on Suomen kannalta hyvä. Alussa oli tiukka kanta, ettei lisätä paikkamääriä, mutta on syntymässä ratkaisu, jossa 14 maata saa lisäpaikkoja. Suomi on siinä mukana. Tämä vahvistaa sinänsä meidän asemaa. Minusta sen sanominen, että on jotenkin annettu periksi, taivuttu jonkin edessä, niin itse mietin, kuka tässä mahtoi hävitä, oliko se Suomi, hallitus vai joku muu, Orpo sanoo.

Terho painottaa tiedotteessaan, että EU-ministerivaliokunnassa linjattiin 16. helmikuuta 2018 Suomen kanta, jonka mukaan Suomi ei kannata Ison-Britannian EP-paikkojen tai osan niistä jakamista. Linjauksen mukaan Suomi katsoo, että pienemmän EU:n tulisi tarkoittaa pienempiä toimielimiä.

– Pääministeri ei riittävän voimakkaasti pitänyt kiinni helmikuun epävirallisessa päämieskokouksessa Suomen kannasta, vaan antautui kun huomasi, etteivät muut olleet samaa mieltä, Terho tiedotti.

– Kyllä siinä varmaan vähän kulut lisääntyvät, mutta Suomen kannalta lopputulema on aivan oikea ja mielestäni hallitus on tässä toiminut aivan oikein ja järkevästi, Petteri Orpo taasen sanoi medialle eduskunnassa.

Kysymykseen, miten asia vaikuttaa hallituksen yhteistyöhön Orpo toteaa, että sinisten operaatio oli “melko mauttomasti hoidettu”.

– Ei tämä nyt varmaan hyvääkään tehnyt.

Sinisten toiminta voisi ennakoida vaikeuksia myös Suomen kantoihin EU:n rahoituskehysneuvotteluissa.

– Meillä on rahoituskehyksen osalta hyvin selkeät hallituksen kannat… Ne ovat hallituksen linjoja ja ne sitovat meitä kaikkia hallituspuolueita.

Orpo ei näe sinisten toiminnalla yhteyksiä myöskään hallituksen kehysriiheen.

– Tämä oli oma näytelmänsä asiasta, joka on aivan päivänselvä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE