Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Orpon sote-takki kääntyi – Vielä vuosi sitten kunnat olivat “liian heikkoja”

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on kääntänyt sote-kelkkansa suuntaa 180 astetta Sipilän hallituksen eron jälkeen.

Orpo linjasi viime viikolla Verkkouutisten haastattelussa, ettei sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen tarvita uusia hallinnon tasoja vaan nykyiset kunnat ja kaupungit riittävät.

– Uskon ja luotan siihen, että pystymme tätä kuntien ja kaupunkien kanssa yhdessä rakentamaan. Panin tyytyväisenä merkille, että suurten kaupunkien pohdinnoissa oli paljon samaa kuin kokoomuksen ajattelussa, Orpo sanoi Verkkouutisten haastattelussa.

Vielä vuosi sitten Ylen haastattelussa Orpo uskoi vakaasti keskustan ja kokoomuksen sote-sopimukseen, jossa kokoomus oli saamassa valinnanvapauden ja keskusta 18 maakuntaa.

Kunnat olivat Orpon mukaan vielä tuolloin liian heikkoja suojaamaan sote-palveluita suurten terveysyritysten luomalta uhalta.

“Nyt mennään kahdeksaantoista maakuntaan.”

– Suuret terveysyritykset pääsevät tässä tilanteessa, jossa järjestäjät ovat niin heikkoja, valtaamaan tämän maan, koska kunnat ovat liian heikkoja. Siksikin me tarvitsemme uudistuksen, että saamme tämän hallintaan, Orpo totesi vuosi sitten Ylellä.

Orpo muistutti, että sote-palveluita järjestää ja tuottaa Suomessa kolmesataa kuntaa ja 150 kuntayhtymää.

– Sitten meillä on sairaanhoitopiirit, meillä on Elyt ja Avit. Nyt mennään kahdeksaantoista maakuntaan. Tässä tapahtuu merkittävä byrokratian purku samaan aikaan. Tämä on todella iso uudistus ja minun täytyy sanoa, että minä olen alkanut pitämään myöskin tästä hallintomallista, Orpo vakuutti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE