Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Orwellilaista puhetta, joka luo lisää tuskaa työttömille” – kansalaisaloitteen alullepanija IL:lle: Ei töitä lakeja kiristämällä löydy

Kansalaisaloite työttömyysturvan aktiivimallin kumoamiseksi on kerännyt 50 000 allekirjoitusta, joten aloite voi edetä eduskunnan käsiteltäväksi. Tätä juttua kirjoitettaessa aloitteelle oli kertynyt reilusti yli 59 000 kannatusilmoitusta.

Kansalaisaloite työttömyysturvan niin kutsutun “aktiivimallin” kumoamiseksi sai torstain aikana vaaditut 50 000 allekirjoitusta. Aloite voi siten edetä eduskunnan käsiteltäväksi.

Aloitteen allekirjoittavat kansalaiset vaativat, että eduskunnan 19.12.2017 hyväksymä HE 124/2017 vp (Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta) kumotaan välittömästi.

Eduskunta hyväksyi työttömyysturvaa leikkaavan kiistellyn uudistuksen joulun alla hallituspuolueiden äänillä.

Iltalehti on haastatellut kansalaisaloitteen alullepanijaa ja vastuuhenkilöä. Hän on helsinkiläinen Martin-Éric Racine, itsekin työtön ja aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja.

– Olen todella iloinen siitä, että kansalaisaloitteemme on saanut näin hyvän kannatuksen, Racine kommentoi Iltalehdelle.

Hän pitää Sipilän hallituksen ajamaa mallia kohtuuttomana työttömille.

– Ei töitä lakeja kiristämällä löydy. Työnhakijaa on täysin kohtuutonta rangaista siitä, sattuuko työnantajan rekrytointipäätös osumaan häneen vai ei.

Lisää aiheesta

Pitkään työttömänä ollut Racine ei näe valoa hallituksen mallin tavassa patistaa työttömiä aktiisempaan työnhakuun.

Hänen mielestään mallia ei voi kannattaa, koska kysymys ei ole mistään aktivoinnista yhtään sen enempää kuin että te-toimiston lähettämä paperi olisi työtarjous.

– Tämä on pelkkää orwellilaista puhetta, joka luo lisää tuskaa työttömille, sillä ainoa varma asia on, että työtön menettää rahaa jonkun tuen muodossa joka tapauksessa, kansalaisaloitteellaan pienen kansanliikkeen pystyyn polkaissut Racine sanoo Iltalehdessä.

“Vauhti yllätti, mutta osasin odottaa 50 000 nimen rajan ylittymistä.”

STT:lle Racine kertoo pistäneensä aloitteen vireille osin siksi, että on itsekin pitkäaikaistyötön.

– Lisäksi olen varsin tyytymätön saamaani te-toimiston palveluun, jota ei voi edes palveluksi kutsua.

Toimistoista on hänen mielestään tulossa yhä enemmän vain karenssitehtaita, toimivat ne sitten valtion tai maakuntien alaisuudessa.

Nimien näin nopea karttuminen aloitteelle on tietysti hyvä juttu.

– Vauhti yllätti, mutta osasin odottaa 50 000 nimen rajan ylittymistä, Racine kommentoi STT:lle.

Kansalaisaloitteella on lain mukaan puoli vuotta aikaa kerätä tarvittavat 50 000 nimeä. Nyt allekirjoitukset olivat kasassa jo kahdeksassa päivässä.

Tätä juttua kirjoitettaessa aloitteelle oli kertynyt jo 59 481 kannatusilmoitusta.

Lisätty Martin-Éric Racinen lausunto STT:lle klo 20.13.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE