Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Osa maakunnista voi käynnistää sotekeskukset vasta 2019 puolenvälin jälkeen – “Painavat syyt”

Pääministeri Juha Sipilä kertoi kertoi tänään sote-välikysymyskeskustelussa, miten hallitus on päättänyt vaiheistaa valinnanvapausmalliaan. Vaiheistamisesta on käyty harrasta vääntöä hallituksen sisällä.

Sipilän mukaan laki valinnanvapaudesta astuu voimaan 1.1.2019. Tällöin uudistuksessa aletaan käyttää asiakasseteliä, henkilökohtaista budjetointia ja suun terveydenhuolto siirtyy kauttaaltaan valinnanvapauden piiriin.

Sipilän mukaan maakuntien sotekeskukset voivat aloittaa jo heinäkuun alusta 2018.

– Siihen on valmius useassa maakunnassa ja sitä tuetaan pilottirahoituksella.

Sotekeskukset on otettava käyttöön viimeistään heinäkuussa 2019. Joustoa tai vaiheistamista on siis 6 kuukautta suuntaan tai toiseen. Sipilän mukaan tämä antaa myös ICT:lle eli erilaisten tietojärjestelmien kehittämiselle lisää valmisteluaikaa.

Sipilä kuitenkin lisäsi vielä, että vuoden 2019 puolenvälinkin jälkeen voi hakea “erityisistä syistä” lisäaikaa. Tätä, esimerkiksi lisäajan määrää, Sipilä ei tarkentanut.

Aiemmin perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) oli todennut, että hitaimmat saavat “painavista syistä lisäajan”.

Lisää aiheesta

Sipilä kehotti eri maakunnissa pohdintaan, onko niiden mahdollista toimia pilottimaakuntina ja käynnistää sote-keskukset jo ensi vuoden puolestavälistä.

– Myöhemmin tulevat voivat oppia niistä kokemuksista, jotka tulevat sitten näitten pilottien seurauksena. Ilmoittautumisia ruvetaan ottamaan vastaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE