Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Osakesäästäjien keskusliiton Rothovius Nordeasta ja pääkonttoreiden paikanvaihdosta: “Emme ole alkaneet sillä tavalla riitelemään kuin ruotsalaiset”

Todennäköisyydet Nordean kotipaikan ja pääkonttorin siirrolle Suomeen kasvavat yhtiökokouksen lähestyessä.

Dagens Nyheter kertoi maanantaina Nordean kolmanneksi ja neljänneksi suurimman omistajan äänestävän kotipaikan siirron puolesta. Molemmat ovat ruotsalaisia. Nordean suurin omistaja on suomalainen Sampo, joka on siirron takana.

Kotipaikan siirto on pöydällä Nordean yhtiökokouksessa torstaina Tukholmassa. Siirto vaatii kahden kolmasosan enemmistön paikalla olevista äänistä yhtiökokouksessa. Ennakkoarviot ovat alkaneet kallistua vahvemmin sen puoleen, että kotipaikan ja pääkonttorin siirto hyväksytään torstaina.

Osakesäästäjien keskusliiton puheenjohtajan Timo Rothoviuksen mukaan äänestyksen lopputulosta on vaikea ennakoida, mutta todennäköisesti siirto menee läpi. Mutta vastustustakin Ruotsissa asialle löytyy. Ruotsin osakesäästäjien yhdistys Aktiespararna on ottanut kielteisen kannan kotipaikan siirtoon.

– Kyllä heidän pitäisi olla enemmän osakkeenomistajan kuin Ruotsin kansantalouden asialla, Rothovius sanoo.
Rothovius ei hyväksy sitä, että pääkonttorista aletaan tällä tavalla tapella.

– Kyllä Suomestakin on pääkonttoreita siirtynyt Ruotsiin, emmekä me ole niistä alkaneet sillä tavalla riitelemään kuin ruotsalaiset nyt. Vähän erikoinen tilanne, Rothovius sanoo.

Hänen mukaansa osakesäästäjien Keskusliiton tekee tiivistä yhteistyötä Aktiespararnan kanssa, mutta pääkonttoriasiasta ei ole ollut keskustelua.

– Olemme siitä niin eri linjoilla, että se olisi ollut turhauttavaakin, Rothovius sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE