Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

”Osalta naisista vietiin kaikki heidän Suomessa ansaitsemansa rahat” – poliisi epäilee laajaa ihmiskauppaa ja törkeää paritusta

Poliisi epäilee, että Romaniasta johdettu ryhmä on tuonut Suomeen kymmeniä romanialaisia naisia tekemään töitä prostituoituna. Poliisin mukaan toiminnan epäillään alkaneen vuonna 2013 ja jatkuneen tämän vuoden toukokuuhun.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Poliisin mukaan ryhmää on johdettu romanialaisesta Craiovan kaupungista. Ryhmässä on ollut 6–8 niin sanottua johtohenkilöä, joista osa on sukua toisilleen, poliisi kertoo.

– Osalle naisista on kerrottu erehdyttävästi siitä, mikä heidän toimenkuvansa olisi Suomessa. Osa taas on tiennyt, mitä töitä he ovat olleet tulossa tekemään, poliisin tiedotteessa kerrotaan.

Rikoshyödyksi epäillään satojatuhansia euroja. Tutkinnan aikana on takavarikoitu kymmeniätuhansia euroja käteistä, poliisi kertoo.

Epäillyt rikosnimikkeet ovat ihmiskauppa ja törkeä paritus. Rikoksista epäiltyinä on vangittu Suomessa viisi miestä ja yksi nainen. Lisäksi yksi mies on vangittu Romaniassa.

Epäiltyjä rikoksia tehty useissa kaupungeissa

Poliisin mukaan toimintaa on harjoitettu Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Turussa, Tampereella, Hämeenlinnassa, Lohjalla, Forssassa, Kemissä, Oulussa, Seinäjoella ja Hyvinkäällä.

– Naisten värväämisen lisäksi ryhmittymä järjesti työasunnot ja kuljetukset sekä päätti, kuka teki töitä ja missä. Se myös valvoi toimintaa ja keräsi rahat. Osalta naisista vietiin kaikki heidän Suomessa ansaitsemansa rahat, osalta puolet, poliisin tiedotteessa kerrotaan.

Poliisi on tutkinut myös sellaisten ihmisten ja yhtiöiden toimintaa, joiden epäillään tietoisesti järjestäneen tai vuokranneen asuntoja ryhmälle kyseistä toimintaa varten.

Suomen poliisi on tehnyt tutkinnassa yhteistyötä Romanian poliisin kanssa, joka on selvittänyt muun muassa kokonaisuuteen liittyvää rahanpesua.

STT–Maria Rosvall

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE