Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Osmo Soininvaara: Demarit kärsivät henkisestä neuvottomuudesta: “Autoakaan ei ohjata jarrupolkimella”

Vihreiden entinen puheenjohtaja Osmo Soininvaara kertoo blogissaan toivovansa, että demarit pääsisivät henkisestä neuvottomuudestaan ja pystyisivät löytämään uuden suunnan. Hänen mukaansa autoakaan ei ohjata jarrupolkimella.

“Populistit ovat kaikkialla syöneet erityisesti demarien kannatusta, koska duunarieliitti on ollut pettynyt asemansa heikentymiseen. Ahdinko on saanut demarit vetäytymään siilipuolustukseen. Entisestä edistyksen lipunkantajasta on tullut muutoksen vastustaja.”

Soininvaara kirjoittaa, että demarien ahdingolle on helppo ilkkua, mutta se on kaikkien parempaa huomista toivovien ongelma. Hänen mukaansa edistyksen rintamaan tarvittaisiin myös demareita.

“Syyt populistiseen herravihaan eivät ole kadonneet mihinkään – vain purkautumiskanava on menettänyt uskottavuutensa. Tilalle voi tulla myös jotain vielä pahempaa.”

Soininvaaran mukaan keskiluokan kuihtumiseen ja eriarvoistumiseen on löydettävä toimivia lääkkeitä, tai teollisuusmaat kulkevat vaaleissa kriisistä toiseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE