Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Otetaanko Helsingissä askel kohti maksutonta toista astetta? – SDP:n aloite käsittelyssä

Helsingissä käsitellään tiistaina sosialidemokraattien valtuustoryhmän tekemää aloitetta, jonka tavoitteena on saada toisen asteen kouluihin kaikille maksuttomat opiskeluvälineet. Asia on esillä tänään Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen lautakunnassa sen jälkeen, kun se viime kokouksessa jätettiin pöydälle.

Demokraatti

Demokraatti

SDP:n esityksessä ehdotetaan muun muassa, että “Helsinki korvaa tai muutoin järjestää Helsingissä sijaitsevien lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten opiskelijoille maksuttomat oppimateriaalit ja työvälineet sekä korvaa kansallisten kokeiden kustannukset kuluvan valtuustokauden aikana.”

Mikäli uudistus hyväksytään, on sen tarkoitus astua voimaan porrastetusti. Ensin vuoden 2019 syyslukukauden alusta lopetettaisiin mahdollisten opiskelijoilta perittyjen maksujen tai korvausten perintä, ja kaikissa tapauksissa oppilaitos hankkii opiskeluvälineet, jotka työsuhteessa kuuluvat työnantajan kustannettaviksi.

Syyslukukauden 2020 alusta alkaen puolestaan toteutetaan kokonaisuudessaan maksuttomien oppimateriaalien ja työvälineiden sekä kansallisten kokeiden kustannusten korvaaminen.

Tavoitteena kokonaan maksuton toinen aste.

– Olemme tekemässä esitykseen lisäystä, jonka tavoitteena on saada Helsinki siirtymään kokonaan maksuttoman toisen asteen piiriin syyslukukauden 2020 alusta, Helsingin SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Eveliina Heinäluoma kertoo.

– Lautakunnassa käydään kova vääntö ja toivomme tukea muilta ryhmiltä.

Lisää aiheesta

SDP on puhunut paljon myös valtakunnallisesti oppivelvollisuuden pidentämisestä 18 ikävuoteen ja maksuttoman toisen asteen puolesta. Puolueessa nähdään, että tämä toimisi parhaimpana täsmätoimena nuorten työttömyyden estämisessä. Vain peruskoulun varassa olevien suomalaisten työllisyys onkin huomattavasti alhaisempi kuin toisen asteen käyneiden.

– Nuorten syrjäytymisen ja työllisyyden kannalta pidämme ensisijaisesti kannattavimpana sitä, että jokainen nuori kävisi toisen asteen koulutuksen, SDP:n varhaiskasvatus- ja perhetyöryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta kertoi toukokuussa Demokraatille.

Tällä hetkellä opetus peruskoulussa ja toisella asteella on maksutonta. Lukiossa ja ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelijoilla on kuitenkin velvollisuus hankkia opinnoissa välttämättömät oppikirjat, välineet ja vastata tutkintomaksuista. Esimerkiksi lukion kustannukset saattavat kirjojen ja muiden materiaailien myötä nousta jopa muutamaan tuhanteen euroon.

Opetushallituksen selvityksen mukaan lukio tai ammattikoulutus on liian kallista useammalle kuin joka kolmannelle opiskelijalle.

Peräti 29 prosentilla lukiolaisista tai heidän perheistään on taloudellisia vaikeuksia. Myös amislaisista vajaa kymmenesosa kokee raha-asioiden tuottavan jatkuvia ongelmia. Kustannukset ovat myös yleinen yksittäinen syy koulutuksen keskeyttämiseen.

Heinäluoman toista lainausta muutettu klo 14:35.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE