Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Oulun mielenosoitus on saanut liikkeelle noin sata ihmistä

Oulun perussuomalaisten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen puhui Oulun kaupungintalon edessä.

Oulun perussuomalaisten järjestämä mielenosoitus on kerännyt kaupungintalon edustalle noin sata ihmistä, kerrotaan Oulun poliisista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kolmelta iltapäivällä alkaneessa mielenosoituksessa nähtiin järjestyshäiriö loppua kohden, kun paikkakuntalainen mies yritti käydä puhujaksi nousseen ulkomaalaistaustaisen miehen kimppuun.

Ulkomaalaistaustainen mies puhui mielenosoituksen lopulla vapaan mikrofonin osuudessa. Kukaan ei poliisin mukaan loukkaantunut seuranneessa välikohtauksessa, sillä järjestyksenvalvojat ehtivät puuttua asiaan.

– Ilmeisestikin asiasisältö, mitä hän oli puhunut, ei ollut miellyttänyt kaikkia kuulijoita. Sellainen kahina alkoi, ei oikeata tappelua vielä, kertoo ylikomisario Timo Männikkö Oulun poliisin johtokeskuksesta.

Poliisi ja järjestyksenvalvojat ottivat häirikön kiinni ja veivät miehen putkaan rauhoittumaan.

Mielenosoituksen syynä ovat hiljattain kaupungissa ilmi tulleet lapseen kohdistuneet seksuaali- ja hyväksikäyttörikokset, joista epäillään ulkomaalaisia miehiä, joista osa saapui maahan turvapaikanhakijoina.

Epäiltyjä on yhteensä kymmenen.

Lisää aiheesta

Perussuomalaiset on kutsunut muita oppositiopuolueita mukaan välikysymykseen siitä, onko hallitus onnistunut turvapaikkapolitiikassa ja kansalaisten suojelussa.

Juttua päivitetty klo 17.53: mielenosoituksessa nähtiin järjestyshäiriö loppua kohden.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE