Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Oulussa tutkitaan neljää uutta seksuaalirikosepäilyä – Poliisi kertoo ottaneensa kiinni kolme ulkomaalaistaustaista miestä

Oulussa tutkitaan neljää uutta seksuaalirikosepäilyä, kertoo poliisi. Epäiltyjen rikosten uhreina on alle 15-vuotiaita tyttöjä. Rikokset ovat poliisin mukaan tapahtuneet viime kesän aikana.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Poliisi kertoo ottaneensa kiinni kolme ulkomaalaistaustaista miestä, joita epäillään rikoksista. Epäiltyjä on poliisin mukaan neljä, kaksi heistä noin 20-vuotiaita ja kaksi alle 18-vuotiaita.

Oulun poliisin tiedotteessa ei kerrota, onko yksi neljästä epäillystä vielä vapaalla jalalla vai onko hänet jo otettu kiinni aiempien rikosepäilyjen yhteydessä. Tutkintaa johtava rikosylikomisario Markus Kiiskinen ei ainakaan toistaiseksi tänään ole vastannut STT:n yhteydenottoihin.

Epäillyt rikosnimikkeet ovat tutkinnan tässä vaiheessa raiskaus, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö.

Oulussa on hiljattain tullut julki viisi muuta epäiltyä seksuaalirikoskokonaisuutta. Poliisi ei tässä vaiheessa tarkenna, liittyvätkö uudet tapaukset aiempiin.

Oulun poliisi vahvistaa, että yksi aiemmin tietoon tulleiden seksuaalirikosten uhreista on kuollut viime syksynä. Poliisin mukaan kuolemaan ei epäillä liittyvän rikosta. Koska kyse on kuolemansyyn selvittämisestä, poliisi ei kerro asiasta enempää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE