Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Outo doping-tapaus muuttui entistä kummallisemmaksi — lehti kertoo lääkärin ihmeellisistä selityksistä

Norjan hiihtomaajoukkueen entinen lääkäri Fredrik Bendiksen oli muiden kiireiden rasittama määrätessään steroidia sisältänyttä huulivoidetta Therese Johaugille, uutisoi Verdens Gang. Norjalaislehti kertoo saaneensa selville, miten Bendiksen selitti käryyn johtanutta virhettä Norjan antidopingtoimikunnalle.

Bendiksen kertoi kolme syytä, joiden vuoksi hän oli stressaantunut ja määräsi Johaugille huulivoidetta, jonka pakkauksessa oli dopingvaroitus. Bendiksenin perheessä oli sairaustapaus, jonka vuoksi hän joutui lähtemään Livignon harjoitusleiriltä suunniteltua aiemmin Norjaan. Lisäksi Hans Christer Holundin loukkaantuminen ja 5. syyskuuta suunniteltu lehdistötilaisuus veivät Bendiksenin huomiota.

Norjan antidopingtoimikunta esitti marraskuussa Johaugille 14 kuukauden kilpailukieltoa. Kilpailukiellosta päättää Norjan keskusurheilujärjestö NIF:n tuomiovaliokunta.

Johaugin dopingkäryn suullinen käsittely on vuorossa 25.–27. tammikuuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE