Politiikka
7.3.2018 15:06 ・ Päivitetty: 7.3.2018 15:10
Outo sekasotku jatkuu: Kansalaispuolueen Kilpeläinen availee nyt ovea Väyryselle palata jäseneksi
Sisäisten kiistojen repimän kansalaispuolueen Sami Kilpeläinen (kuvassa) pitää mahdollisena, että europarlamentaarikko Paavo Väyrynen hyväksytään myöhemmin uudelleen puolueen jäseneksi.
Kansalaispuolue repesi viikonloppuna kahtia, kun Kilpeläisen johtama siipi erotti Väyrysen kokouksessaan. Syyksi kerrottiin kansalaispuolueen tilinkäyttöön liittyvät väärinkäytökset ja luottamusaseman väärinkäyttö. Väyrynen on pitänyt kokousta laittomana.
– Tästä eteenpäin asia on juristien hoidossa, Kilpeläinen sanoi tänään pidetyssä tiedotustilaisuudessa.
Kilpeläinen tähdensi, että linjaeroja Väyrysen kanssa ei juuri ole. Puolueen edustajista huokui kuitenkin vahva epäluottamus Väyrysen toimintaan. Rahankäytön lisäksi luottamusta on nakertanut Väyrysen pyrkimys vaikuttaa kahdessa puolueessa yhtä aikaa.
Piia Katteluksen mielestä Väyrysen alun perin perustamassa kansalaispuolueessa on ollut paha valuvika, sillä käytännössä päätökset on tehnyt pieni joukko muilta kyselemättä.
Käräjäoikeus on juuri tehnyt päätöksensä Väyrysen erottamisesta kansalaispuolueesta. Sen mukaan Paavo Väyrynen on teknisesti edelleen kansalaispuolueen jäsen. Käräjäoikeus päätti keskeyttää puolueen tekemän Väyrysen erottamispäätöksen täytäntöönpanon.
Väliaikainen keskeyttäminen liittyy Väyrysen moitekanteeseen, joka on ratkaistavana käräjillä. Väyrysen mukaan viime lauantaina pidetty vuosikokous oli yhdistyslain ja aiemman tuomioistuimen määräyksen vastainen, ja hän vaatii päätösten kumoamista. Keskeyttäminen jatkuu, kunnes käräjäoikeus on ratkaissut, saiko puolue erottaa Väyrysen vai ei.
Lisää aiheesta
Juttua päivitetty käräjäoikeuden päätöksellä klo 17.08.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
5.3.2018 14:43
Sähköpostit vihjaavat: Haaliko Väyrynen EU-rahalla jäseniä kansalaispuolueen ratkaisevaan kokoukseen? – ”Kyllä ne olivat täysin eri tapahtumat”
Politiikka
5.3.2018 11:54
Väyrynen sanoo, että häntä syytetään valheellisesti: väläyttää epäilynään törkeää kunnianloukkausta
Politiikka
4.3.2018 13:16
Sota käynnissä myös Kansalaispuolueen Facebook-sivuilla, nyt väyrysläisten hallussa?
Politiikka
4.3.2018 10:41
Nyt puhuu Väyrynen: ”Meneillään on laiton kaappausyritys”
Politiikka
3.3.2018 11:25
MTV Uutiset: Näin Sipilä kommentoi Väyrysen yllätyspotkuja Kansalaispuolueesta
Politiikka
3.3.2018 09:14
Hurjaa draamaa: Paavo Väyrynen on erotettu omasta puolueestaan – taustalla raskaita syytöksiä