Outoja puheluita, musta helikopteri lähestyi – Selvitys: Venäjän tiedustelualus häiritsi Yhdysvaltain rahtialusta Itämerellä

Kuva: LEHTIKUVA / AFP PHOTO
Venäläinen hävittäjä kuvattuna Yhdysvaltojen hävittäjästä Itämeren yllä kesäkuussa.

Venäläinen tiedustelualus häiritsi Yhdysvaltojen sotatarvikkeita kuljettanutta rahtialusta Itämerellä erikoisilla tavoilla loppukeväästä, osoittaa yhdysvaltalaisen ajatushautomon Atlantic Councilin selvitys.

Ajatushautomo alkoi selvittää asiaa, kun Defence News -lehti kertoi kesäkuun lopussa, että yhdysvaltalainen Green Ridge -niminen alus oli joutunut venäläislaivaston häirinnän kohteeksi Itämerellä.

Yhdysvaltalainen alus oli viemässä sotakalustoa Liettuassa pidettävää Saber Strike -harjoitusta varten. Yhdysvaltojen johtamaan kansainväliseen harjoitukseen osallistui myös Suomi.

Laiva oli saapumassa Liettuaan Saksasta 24. toukokuuta, kun se sai radiopuhelun tuntemattomalta ulkomaiselta alukselta, joka väitti Green Ridgen olevan Venäjän vesillä. Selvityksen mukaan väite oli virheellinen.

Yhteyttä ottanut alus myös väitti löytäneensä Green Ridgelle kuluneen kontin Itämerestä ja muun muassa väitti aluksen kantavan joukkotuhoaseita. Outoja puhelinkeskusteluja oli tunnin verran, kunnes Green Ridgen miehistö käski soittajaa lopettamaan.

Kyse oli psykologisesta, ei fyysisestä häirinnästä.

Tunnin päästä musta, tunnukseton helikopteri kuitenkin lähestyi Green Ridgeä lännestä, ohitti aluksen kahdesti ja palasi länteen.

Kun alus lähestyi määränpäätänsä Liettuan Klaipedassa, miehistö kertoi vielä nähneensä kaksi Venäjän sota-alukselta näyttävää alusta, jotka näyttivät seuraavan heidän rinnallaan.

Ajatushautomo vertaili paikalla otettuja kuvia Venäjän aluksista otettuihin kuviin. Selvityksen perusteella häiritsijä on Venäjän Alpinist-luokan tiedustelualus.

Atlantic Council huomauttaa, että kyse oli psykologisesta, ei fyysisestä häirinnästä. Selvityksen mukaan kyseessä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun Venäjä on lähestynyt siviilialusta tällä tavoin.

– Siten tapaus syventää vaikutelmaa Venäjästä arvaamattomana ja mahdollisesti horjuttavana voimana Itämerellä, Atlantic Council kirjoittaa.

Se ei saanut Venäjän puolustusministeriöltä vastausta tiedusteluunsa.

Atlantic Councilin selvityksessä on käytetty Green Ridgen miehistön kertomuksia ja laivan liikkeitä VesselFinder-sivuston perusteella.

Selvityksestä kertoi aiemmin sunnuntaina Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan.

Avaako Trump JFK-kansiot? – 25 vuotta salausmääräys päättyy torstaina

Kuva: Lehtikuva

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump lupailee sallia presidentti John F. Kennedyn salamurhaan liittyvien asiakirjojen julkaisun.

Kyse on asiakirjoista, jotka kongressi määräsi vuonna 1992 salattaviksi 25 vuodeksi hillitäkseen salaliittoteorioita. Niiden on määrä tulla julkisiksi torstaina. Etukäteen oli arvioitu, että Trump estäisi joidenkin tietojen julkaisun.

Lauantaina presidentti tviittasi, että aikoo sallia kaikkien asiakirjojen julkistamisen. Tviitissään Trump kuitenkin jätti vielä auki mahdollisuuden, että voi muuttaa mieltään, jos jotain uutta ilmenee.

Mediatietojen mukaan kyse olisi runsaasta 3 000 asiakirjasta, jotka käsittävät jopa satojatuhansia sivuja.

Lee Harvey Oswald ampui Kennedyn Dallasissa marraskuussa 1963. Monet uskovat, ettei Oswald toiminut yksin, vaan veriteon takana oli laajempi salaliitto.

Keskustelua aiheesta

Trumpin Tshekki-kopio nousemassa voittajaksi – miljardööri mukana monissa skandaaleissa

Kuva: Lehtikuva

Alustavien tulosten mukaan Tshekin parlamenttivaalien voittajaksi näyttää odotetusti nousevan populistinen keskustaoikeistolainen ANO-puolue. ANO johtaa ääntenlaskua lauantaina alkuillasta, ja äärioikeistolainen Vapaus ja suora demokratia -puolue (SPD) on toisena.

Tulokset on saatu vasta noin kolmanneksesta äänestyspaikkoja. Niiden perusteella ANO on saamassa liki 32 prosentin ja SPD liki 12 prosentin kannatuksen. Varsinaisia tuloksia odotetaan myöhemmin illalla.

ANOn perustaja on Tshekin Trumpiksi kutsuttu miljardööri Andrej Babis (kuvassa), joka vastustaa euroalueeseen liittymistä ja pakolaiskiintiöitä. Hän kuitenkin kannattaa yhtenäistä Eurooppaa eikä halua Tshekin eroavan EU:sta.

ANO-puolueen etumatka on ollut kyselyissä selvä muihin puolueisiin nähden.

– Mielestäni hän toimii politiikassaan kansan hyväksi, tuumi Prahassa äänestänyt eläkeläinen Alena Kolarova.

Kolarova kehui Babisin palauttaneen järjestyksen julkiseen talouteen ja veroihin, kun tämä toimi kolme vuotta valtiovarainministerinä.

Hallitusneuvotteluista odotetaan hankalia.

Vaaleissa oli ehdolla kolmisenkymmentä puoluetta. Kyselyiden perusteella parlamenttiin saattaa päästä niistä jopa yhdeksän puoluetta, joista moni on poliittisen kentän äärilaidoilta. Sosialidemokraattien, kommunistien, äärioikeiston ja piraattipuolueen odotetaan kaikkien yltävän noin kymmenen prosentin kannatukseen.

– Ensi kertaa enemmistö on menossa puolueille, jotka tavalla tai toisella protestoivat meidän tuntemamme liberaalin demokratian toimintatapoja vastaan, kommentoi Hospodarske Noviny -päivälehti.

Vaalien alla veikattiin, että Babisista tulisi uusi pääministeri, jos hänen puolueensa nousee parlamentin suurimmaksi, kuten kyselyt ennustavat.

Hallitusneuvotteluista odotetaan hankalia, sillä Babis on ollut viime aikoina mukana useissa skandaaleissa, minkä vuoksi osa puolueista ei halua tehdä yhteistyötä hänen kanssaan. Häntä muun muassa epäillään EU-tukien väärinkäytöstä ja menneisyydestä kommunistiagenttina Tshekkoslovakian aikana.

Oman lisänsä ongelmiin saattaa tuoda parlamentin jakaantuneisuus.

– Odotan hankalaa tilannetta vaalien jälkeen, ehkä jopa kaaosta, koska Babis ei saa niin hyvää tulosta kuin odotettiin, arvioi politiikan asiantuntija Jiri Pehe.

Veitsi-iskusta epäilty poliisin huostassa – ihmisillä ei enää vaaraa

Kuva: Lehtikuva

Saksassa poliisi on ottanut kiinni yhden ihmisen epäiltynä Münchenissa aamulla tapahtuneesta veitsihyökkäyksestä.

Poliisi kirjoittaa Twitterissä, että Münchenissä ihmisillä ei enää ole vaaraa.

Poliisin edustajan mukaan kiinniotettu mies muistuttaa silminnäkijöiden kuvauksia hyökkääjästä, kertoo Focus Online. Poliisin mukaan on kuitenkin vielä selvitettävä, onko mies todella tekijä.

Münchenin keskusta-alueella tehtiin aamulla hyökkäys tai hyökkäyksiä, joissa veitsellä aseistautunut mies kävi ihmisten kimppuun. Pelastuslaitos on kertonut Twitterissä, että sen tiedossa on viisi lievästi haavoittunutta.

Näilläkö saadaan Katalonia ruotuun? – Espanjan hallitus haluaa aluevaalit ja erottaa aluehallituksen

Kuva: Lehtikuva

Espanjan hallitus haluaa, että Kataloniassa järjestetään aluevaalit puolen vuoden sisällä. Pääministeri Mariano Rajoy (kuvassa) on kertonut toimista, joilla hallitus haluaa rajoittaa Katalonian itsehallintoa.

Rajoy ehdottaa myös, että Katalonian aluehallitus erotetaan.

Pääministerin mukaan Katalonian johto on vaatinut Espanjalta mahdottomia eikä ole antanut pyydettyjä selvityksiä.

Espanjan hallitus kokoontui aamupäivällä pohtimaan toimia, joilla itsenäiseksi rimpuileva Katalonia saadaan takaisin ruotuun.

Espanjan perustuslain mukaan keskushallinnolla on oikeus rajoittaa maakunnan itsehallintoa artiklan 155 nojalla. Toimet tarvitsevat myös Espanjan senaatin hyväksynnän.

Pääministeri Rajoyn puolueella on enemmistö senaatissa.

Veitsimies iski Münchenissä – syystä ei tietoa

Kuva: Lehtikuva

Saksassa Münchenissä veitsellä aseistautunut mies on hyökännyt useiden ihmisten kimppuun Rosenheimerplatzilla ja haavoittanut heitä, kertoo Münchenin poliisi Twitterissä.

Toistaiseksi tiedossa on viisi lievästi haavoittunutta, kertoo Münchenin pelastuslaitos.

Focus Online -lehden tietojen mukaan kenenkään vammat eivät ole hengenvaarallisia.

Münchenin poliisi kertoo, että hyökkääjä on noin 40-vuotias mies, joka oli liikkeellä pyörällä. Häntä ei ole saatu toistaiseksi kiinni.

Poliisi on kehottanut ihmisiä välttämään lähialueita ja pysyttelemään sisätiloissa, jos mahdollista.

Teon syistä ei ole tietoa.

Juttua päivitetty kuvan kera klo 13.00

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta