Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Pääesikunta epätietoinen: “Ei voida sanoa, onko henkilötietoja vuodettu”

Suomalaistutkijoiden epäillään vuotaneen tietoja jopa yli 400 000 varusmiehen testituloksista.

Pääesikunnasta ei pystytä sanomaan, ovatko vuodetuksi epäillyt varusmiesten psykologisten testien tulokset sisältäneet henkilötietoja. Pääesikunnan erikoissuunnittelija Kari J. Laitisen mukaan on epäselvää, minkälaisesta aineistosta on kyse.

– Muodostetun tutkimusdatan käyttö ja henkilötietojen luovuttaminen tutkimuskäyttöön ovat kaksi eri asiaa. Mikäli kyseessä on tutkimusdata, on oletus, ettei siinä olisi henkilötietoja, Laitinen kommentoi STT:lle.

Helsingin Sanomat uutisoi maanantaina, että Pääesikunnan oikeudellinen osasto uskoo suomalaistutkijoiden vuotaneen tietoja brittitutkijoille. Kyse voi olla jopa yli 400 000 peruskoetuloksesta, jotka voivat sisältää tunnistettavia henkilötietoja.

Puolustusvoimat valvoo, keille annetaan mahdollisuus tutustua tuloksiin. Lupia ei anneta ulkomaalaisille.

Tutkijat ovat kiistäneet syytökset HS:lle. Brittitutkijat eivät vastanneet maanantaina STT:n yhteydenottopyyntöihin. Toinen heistä on aikaisemmin työskennellyt Oulun yliopistossa.

Puolustusvoimat ei ole ainoa, jolla on tällaisia aineistoja.

Epäillyn tietovuodon käsittely Pääesikunnassa on kesken. Viestinnästä sanottiin STT:lle maanantaina, että Pääesikunta odottaa oikeuden päätöstä eikä asiaa kommentoida tällä hetkellä.

Lisää aiheesta

Pääesikunta haluaa hävittää vuosien mittaan kerätyt testitulokset, kun Kansallisarkisto taas haluaa, että ne säilytetään. Asia on KHO:n käsittelyssä.

– Puolustusvoimat ei ole ainoa, jolla on tällaisia aineistoja. Erilaisia aineistoja käytetään tutkimuksessa, ja siihen perustuvassa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, sanoo Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva.

Hallinto-oikeus hylkäsi aiemmin Pääesikunnan valituksen, koska perustuslaki suojaa tutkimuksen vapautta, Nuorteva kertoo.

Testituloksia on luovutettu vuodesta 2010 tutkimuskäyttöön Tilastokeskuksen kautta. Tilastokeskus peittää Laitisen mukaan datan, jolloin yksittäinen henkilö ei ole tunnistettavissa. Ennen vuotta 2010 käytännöt ovat vaihdelleet. Laitisen mukaan aineistoja on peitetty Puolustusvoimissa sekä esimerkiksi yliopistoissa, joihin materiaaleja on luovutettu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE