Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Pääkaupunkiseudun oma maakunta ei saa ministereiltä kannatusta – “Esitys on jälkijunassa”

Kokoomuksen ja keskustan sote-ministerit torjuvat Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren keväällä hallitukselle esittämän mallin, jossa pääkaupunkiseutu saisi perustettavan Uudenmaan maakunnan sisään oman erillisen maakuntansa.

Oikeusministeri, kokoomuksen Antti Häkkänen vahvistaa Vapaavuoren esittäneen olleen yhteydessä.

– Mutta esitys on tässä keväällä vähän jälkijunassa, Häkkänen sanoo.

“Pääkaupunkiseutu ei siihen silloin kyennyt.”

Myös sote-uudistuksesta hallituksessa vastaava keskustan perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko kokee junan jo Vapaavuoren osalta menneen.

– Helsingillä ja koko pääkaupunkiseudulla oli mahdollisuus vuonna 2016, jolloin ikkuna oli aidosti auki heidän omalle esitykselleen. Pääkaupunkiseutu ei siihen silloin kyennyt. Näillä poluilla on sitten kuljettu, Saarikko sanoo.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen väläytti tänään Demokraatin haastattelussa, että pääkaupungiseudun omaa maakuntaa saatettaisiin sittenkin vielä eduskunnassa pohtia.

Lisää aiheesta

Toimittajat: Simo Alastalo, Johannes Ijäs

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE