Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Pääministeri Marin ja suuri valiokunta keskustelivat EU:n suunnitelmista koronakriisistä elpymiseksi

Suuri valiokunta on keskustellut tänään pääministeri Sanna Marinin (sd.) kanssa EU:n suunnitelmista koronakriisistä elpymiseksi.

Demokraatti

Demokraatti

Pääministeri Marin antoi valiokunnalle selvityksensä myöhemmin tänään käytävästä EU-johtajien videokokouksesta, jossa käsitellään EU:n etenemissuunnitelmaa yhteiskunnan ja talouden normaalin toiminnan palauttamiseksi.

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michelin ja Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin suunnitelman keskeisiä kohtia ovat muun muassa sisämarkkinat, kattava investointistrategia, globaali toipumissuunnitelma sekä EU:n hallintoon liittyvät kysymykset.

Pääministeri esitteli suunnitelmaa valiokunnalle ja nosti puheenvuorossaan edellä mainittujen asioiden lisäksi esille muun muassa vihreän ja digitaalisen siirtymän tärkeyden, tiedotteessa kerrotaan.

“Suomi suhtautuu ehdotuksiin avoimesti ja rakentavasti.”

EU-johtajat keskustelevat myös väliaikaisesta talouden elpymisrahastosta, josta laajennettu euroryhmä teki ehdotuksen 9. huhtikuuta. Valiokunta keskusteli pääministerin kanssa siitä, millaista ohjausta komissiolle pitäisi antaa valmistelutyön jatkamiseksi.

”Marinin mukaan Suomi suhtautuu ehdotuksiin avoimesti ja rakentavasti, mutta haluaa, että tukivälineet ovat väliaikaisia ja selkeärajaisia. Budjettivaltaa Suomessa käyttää eduskunta, pääministeri painotti.”

Lisää aiheesta

EU-johtajat esittelevät keskustelussa jäsenmaiden yleisiä näkemyksiä ja painotuksia, koska lainsäädäntöehdotusta elpymisrahaston perustamiseksi ei ole vielä annettu. Eduskunta sai valtioneuvoston selvityksen elpymisrahastosta tänään.

”Suuri valiokunta päättää eduskunnan kannan asiaan yksityiskohtien tarkentuessa ja erikoisvaliokuntien käsiteltyä asiaa.”

Valiokunta ja pääministeri keskustelivat myös EU:n tukirahoituksen jakoperusteista, julkisuudessa esillä olleista ehdotuksista jäsenmaiden taloudelliseksi tukemiseksi, matkustusrajoitusten purkamisesta sekä tartuntaketjujen seuraamisesta Euroopassa mobiilisovelluksen avulla. Lisäksi käsiteltiin EU:n globaaleja toimia pandemian vaikutusten torjumiseksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE