Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Pääministeri Marin toivoo EU-rajoille yhtenäisiä koronakäytäntöjä

Lehtikuva

EU-maiden johtajien on määrä keskustella koronatoimien koordinoinnista. Esille noussee myös koronarokotusten sujuminen. EU-maiden johtajat ovat pitäneet videokokouksia koronatoimista säännöllisesti. Kokous alkaa klo 19 Suomen aikaa.
Videokokouksen päätyttyä pääministeri Marin vastaa suomalaismedian kysymyksiin puhelimitse järjestettävässä lehdistötilaisuudessa.

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan olisi suotavaa, että koronaviruksen muunnosten levitessä EU-mailla olisi yhtenäiset käytännöt rajojen ylittämisestä ja koronatestauksesta rajoilla.

Marin keskustelee koronatoimien koordinoinnista muiden EU-maiden johtajien kanssa tänään illalla. Esimerkiksi Saksan liittokansleri Angela Merkel on sanonut, ettei rajatarkastuksia voi kokonaan sulkea pois.

Pandemiatilanteen vuoksi Suomi on jatkanut sisärajatarkastuksia, ja hallitus keskustelee rajaliikenteen uusista tiukennuksista huomenna. Marin arvioi, että tarkkuus rajoilla on vaikuttanut siihen, että tautitilanne on pysynyt Suomessa parempana kuin monessa muussa Euroopan maassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE