Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Pääministeri May tulisilla hiilillä – Britannian parlamentissa symbolinen äänestys brexit-strategiasta

Britanniassa pääministeri Theresa Maylla on tänään jälleen kuumottava kokoontuminen parlamentissa.

Vain viikkoja ennen maan virallista eroa EU:sta parlamentin alahuone järjestää symbolisen äänestyksen pääministerin brexit-strategiasta, mutta Mayn johtaman konservatiivipuolueen edustajat saattavat asettua poikkiteloin.

Konservatiivipuolueen euroskeptikoiden ryhmä (ERG) on huolissaan siitä, että pääministerin linjan tukeminen tarkoittaa, ettei Britannia voi hyvästellä EU:ta ilman sopimusta. Toisin sanoen siis “kovaksi brexitiksi” kutsuttu vaihtoehto pyyhittäisiin pois pöydältä.

– Sopimuksettoman eron mahdollisuuden menettäminen olisi hölmöin neuvottelustrategia eikä kansallisen intressin mukaista, totesi parlamentin keskustelun avannut ERG-ryhmän johtohahmo Steve Baker.

Daily Telegraph -lehden saamien tietojen mukaan ERG:n jäsenet aikovat jättää äänestämättä, mikä yhdessä opposition vastustuksen kanssa tarkoittaa Maylle lähes varmaa tappiota.

Brexit-ministeri Stephen Barclay on kuitenkin pyrkinyt vakuuttamaan eroa ajavia parlamentin jäseniä siitä, että hallitus on sitoutunut maaliskuiseen eroon, oli sopimusta olemassa tai ei. Hän muistutti, että lähdön ajankohdan määrittelevä laki päihittää äänestystuloksen, jonka mukaan sopimuksetonta eroa ei sallita, sillä äänestys ei ollut sitova.

Liam Fox, kansainvälisen kaupan ministeri ja yksi kovimpaan ääneen brexitiä vaativista konservatiiveista, muistutti BBC:n radiohaastattelussa, ettei EU:lle saa lähettää väärää viestiä. Hänen mukaansa hallituksen häviö voisi herättää eurooppalaisissa kumppaneissa epäilyksiä siitä, kelpaisiko uudelleen neuvoteltu sopimus parlamentille vai ei.

Pääministeri penää kärsivällisyyttä

Mayn alkuperäisen sopimuksen matka tyssäsi alahuoneen vastustukseen viime kuussa. Myöhemmät äänestykset kuitenkin ovat osoittaneet niukan enemmistön olevan sopimuksen puolella, jos pääministeri pääsee eroon Irlannin rajaa koskevasta niin kutsutusta backstopista.

Ehtona on ollut se, ettei Irlannin ja Pohjois-Irlannin välille tule kovaa rajaa. Jotkut kuitenkin pelkäävät, että siten Britannia on ikuisesti jumissa EU:n kaupankäynnin säännöissä ilman irtautumismekanismia.

Brittiviranomaiset ovat useaan otteeseen tavanneet EU-kumppaneitaan, jotka eivät ole innostuneet uusista sopimusneuvotteluista.

– Neuvottelut ovat nyt kriittisessä vaiheessa. Meidän on kaikkien pidettävä hermomme kurissa saadaksemme aikaan vaaditut muutokset ja toimittaaksemme eron ajallaan, May muistutti kansanedustajia tiistaina.

Yrittäjät ja taloustieteilijät ovat varoittaneet, että jos siirtymäajan sopimusta ei ole olemassa Britannian lähtiessä EU:sta, vaikutukset tuntuvat ympäri Euroopan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE