Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Pääministeri Sipilä ja Kiinan presidentti intoutuivat – tapaaminen venyi aikataulustaan

Pääministeri Juha Sipilä tapsi Kiinan presidentin Xi Jinpingin tänään Pekingissä.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja Kiinan presidentti Xi Jinping intoutuivat puhumaan maiden välisten suhteiden kehittymisestä niin, että päämiesten tapaaminen venyi selkeästi aikataulustaan.

Xi totesi tapaamisen aluksi olevansa iloinen, että kumpikin osapuoli on työskennellyt huhtikuussa solmittujen yhteistyösopimusten konkreettisen toteuttamisen eteen.

Presidentti Xi vieraili Helsingissä huhtikuussa, ja tuolloin Suomi ja Kiina solmivat muun muassa yhteistyöasiakirjat pandojen suojeluyhteistyöstä, oikeusalan yhteistyön jatkamisesta sekä innovatiivisen liiketoimintayhteistyön tiivistämisestä.

– Oikeastaan kaikilla osa-alueilla on edetty, Sipilä kertoi tapaamisen jälkeen.

Pohjoismainen yhteistyö nousi esiin Sipilän ja Xin keskusteluissa, sillä Xi oli keskustellut aiemmin päivällä Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin kanssa.

– Totesimme, että esimerkiksi ilmastonmuutoskysymys on sellainen, että Pohjoismaat jakavat siinä samanlaisen käsityksen ja Kiinakin jakaa nyt, Sipilä sanoo.

Sipilä vierailee tällä viikolla Kiinassa.

Lisää aiheesta

Sipilä kertoo korostaneensa Xille, että Suomen ja Kiinan kahdenvälinen yhteistyö ei saa jäädä pohjoismaisen yhteistyön alle.

Lisäksi Xi antoi vahvan tuen Sipilän mukaan Pariisin ilmastosopimuksen ja maailmanlaajuisen vapaakaupan edistämiselle.

Sipilä puolestaan ilmaisi osanottonsa viikonlopun maanvyöryn uhreille Sichuanin maakunnassa.

Sipilä vierailee tällä viikolla Kiinassa ja osallistuu Maailman talousfoorumiin Dalianissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE