Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Pääministeri Sipilä ja Ranskan presidentti keskustelivat – puhelu käytiin Macronin aloitteesta

Pääministeri Juha Sipilä ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron viime syksynä.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) keskusteli maanantaina puhelimitse Ranskan presidentin Emmanuel Macronin kanssa. Keskustelu käytiin Macronin aloitteesta, ja se painottui erityisesti Euroopan talous- ja rahaliiton Emun kehittämiseen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Macron on voimakkaasti ajanut yhteisen budjetin perustamista euroalueelle. Viime viikolla Saksa ja Ranska pääsivät alustavaan sopuun investointeihin keskittyvästä eurobudjetista. Kahdeksan pohjoisen maan ryhmä, johon myös Suomi kuuluu, on aiemmin vaatinut, että kunnianhimoisemmat euroalueen uudistukset jätetään myöhemmäksi.

Sipilä ja Macron puhuivat myös torstaina alkavan EU-huippukokouksen aiheista. Lisäksi keskustelu sivusi sunnuntaina pidettyä EU-johtajien epävirallista kokousta, jossa yritettiin ratkoa umpisolmuun ajautunutta turvapaikkakiistaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE