Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Pääministeri Sipilä matkaa Brysseliin EU-huippukokoukseen – tapetilla Trumpin tullipäätökset ja Salisburyn hermomyrkkyisku

Juha SIpilä kuvattuna eduskunnan kuppilassa.

Brysselissä kokoontuvan EU-huippukokouksen asialistalla on tänään kaksi polttavaa aihetta: presidentti Donald Trumpin tullipäätökset ja Salisburyn hermomyrkkyisku.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

EU-mailta odotetaan suoraa viestiä sekä Yhdysvaltoihin että Venäjälle.

EU-johtajat ottavat kantaa Venäjän vastuuseen hermomyrkkyiskussa, joka toteutettiin muutama viikko sitten Etelä-Englannissa entistä venäläisagenttia ja hänen tytärtään vastaan.

Kauppapolitiikan osalta huomion vievät Yhdysvaltojen uhkaamat tullikorotukset, joista on neuvoteltu viime päivinä tiiviisti.

Suomesta paikalla on pääministeri Juha Sipilä (kesk.).

Venäjälle asetettavista sanktioista ei lähteiden mukaan ole ollut puhetta.

Ulkoministerit tuomitsivat Salisburyn iskun jo maanantaina, mutta osa maista olisi ollut valmis tiukempaankin lausuntoon. Tiettävästi myös Britannia on toivonut suorempaa viittausta Venäjän vastuuseen.

Lisää aiheesta

Lausunnossaan ministerit totesivat, että ne suhtautuvat “äärimmäisen vakavasti Britannian arvioon, jonka mukaan Venäjä on erittäin todennäköisesti vastuussa”.

STT:n näkemässä luonnoksessa huippukokouksen loppupäätelmiksi sama muotoilu toistetaan, minkä lisäksi EU-maat sanovat vetävänsä johtopäätöksiä Venäjän antamien vastausten valossa.

Venäjälle asetettavista sanktioista ei EU- ja diplomaattilähteiden mukaan ole ollut puhetta. EU-tason pakotteiden sijaan osa maista saattaa harkita myös omia reaktioitaan.

EU-johtajat pohtivat myös varautumistaan kemiallisiin, biologisiin ja radiologisiin riskeihin sekä ydinriskeihin.

Keskustelussa on myös Euroopan talous- ja rahaliitto EMU:n kehittämien. Sipilä on korostanut, että EMU on tulevina kuukausina yksi keskeisimmistä EU-kysymyksistä.

– Talous- ja rahaliittoa tulee kehittää ja jäsenvaltioiden tulee pikaisesti löytää yhteisymmärrys pankkiunionin loppuunsaattamiseksi. Puheenjohtaja Tuskin kanssa käydyssä keskustelussa kävin seikkaperäisesti läpi kantamme ja niiden taustat. Suomi on ollut hyvin käytännönläheinen ja rakentava talous- ja rahaliiton kehittämisessä. Tulemme jatkamaan aktiivista vaikuttamista yhteisten ratkaisujen löytämiseksi, pääministeri Sipilä totesi viime viikolla tavatessaan Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tuskia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE