Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Pääministeri Theresa May: “Viranomaisilla on jo tiedossa, ketä iskusta epäillään”

Britannian viranomaisilla on jo tiedossa, ketä Manchesterin iskusta epäillään, pääministeri Theresa May (kuvassa) sanoo.

Epäillyn nimeä ei kuitenkaan vielä kerrota, koska tutkinta jatkuu.

Iskun tekijä pyrki aiheuttamaan mahdollisimman suuren verilöylyn, May sanoi. Hänen mukaansa tekijä oli kylmän laskelmoiva valitessaan uhreikseen lapsia.

Pääministeri matkustaa tänään Manchesteriin ja tapaa poliisin johtajan ja kaupungin pormestarin.

– Poliisi on ainakin tänään näkyvästi esillä kaupungin keskustassa.

Mayn mukaan terrorin uhka on Britanniassa edelleen suuri. Asiantuntijat jatkavat riskinarviointia parhaillaan.

Hän totesi nyt olevan päivänselvää, että Manchester on joutunut terrorin uhriksi.

Lisää aiheesta

– Kyseessä on kaikkien aikojen pahin terrori-isku Pohjois-Englantiin.

Pääministeri korosti puheessaan, että terroristit eivät koskaan voita Britanniassa.

Juttua on päivitetty klo 13:42.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE