Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Pääministerikisa käynnistyy: ennakkosuosikin pahin vastustaja haluaa nopean EU-eron

Angela Leadsom.

Britannian uuden konservatiivijohtajan valinta alkaa tiistaina. Viiden ehdokkaan joukosta valittavasta puoluejohtajasta tulee samalla myös pääministeri brexitin takia väistyvän David Cameronin tilalle.

Puolueen parlamenttiedustajat pudottavat yhden ehdokkaan kerrallaan pois tiistaisin ja torstaisin järjestettävissä salaisissa äänestyksissä. Vähiten kannatusta saava putoaa.
Kahden eniten tukea saaneen ehdokkaan välillä järjestetään äänestys, johon osallistuu noin 150 000 konservatiivipuolueen jäsentä.

Useat brittimediat arvioivat viikonloppuna, että ennakkosuosikki Theresa Mayn todennäköinen kilpakumppani on apulaisenergiaministeri, Britannian EU-eroa ajanut Angela Leadsom.

Boris Johnsonin tukijoihin kuulunut oikeusministeri Michael Gove yllätti viime viikolla vetämällä tukensa Johnsonilta ja kertomalla lähtevänsä itse kisaan mukaan.

– Rakastan maatani. En voinut suositella Borista pääministeriksi, Gove sanoi BBC:lle sunnuntaina.

Goven mukaan Theresa May ei voi johtaa Britanniaa ulos EU:sta, koska May kuului unionissa pysymisen kannattajiin. Gove on itse kuitenkin vaikeuksissa, sillä viime viikon tapahtumien jälkeen häntä on arvosteltu selkään puukottajaksi. Monien brexitin kannattajien kerrotaan siirtyneen Leadsomin tukijoiksi.

Guardian-lehden lähteiden mukaan näyttää siltä, että parlamenttiedustajat olisivat saamassa piireistään ohjeet olla tukematta Govea.

Guardianin mukaan May oli viikonloppuna selvässä johdossa yli sadan kansanedustajan kannatuksella. Tämä oli nelisen kertaa enemmän kuin kellään muulla ehdokkaalla. Heikointa kannatus näytti olevan entisellä puolustusministerillä Liam Foxilla, joka saattaa pudota ensimmäisenä kilvasta.

May ja Leadsom ovat eri mieltä siitä, miten nopeasti brexit pitäisi toteuttaa. Mayn mukaan virallista eroprosessia ei pidä aloittaa tänä vuonna, koska Britannialla täytyy ensin olla selvä suunnitelma erosta. Leadsomin mukaan epävarmuuden hälventämiseksi on edettävä nopeammin.

Merja Isomäki

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE