Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Pääministerin faktalista kuumentaa — “Härskiä veropolitiikkaa, Juha Sipilä!”

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) eilinen blogikirjoitus herättää keskustelua. Sipilä väitti kirjoituksessaan, joka oli otsikoitu “Hallitus suuntaa veronkevennyksiä pieni- ja keskituloisille”, että oppositio on syyllistynyt mielikuvapolitikointiin.

Sipilä esitti omat faktansa, kuusi kohtaa, joilla hän pyrki kumoamaan opposition väitteitä siitä, että hallitus suosisi veropäätöksillään hyvätuloisia ja omia äänestäjiään.

— Oppositiossa vaadittiin aiemmin keväällä äänekkäästi veronkevennyksiä kilpailukykysopimukseen liittyen. Työmarkkinakentässä muutamat liitot uhkasivat jopa irtautua sopimuksesta, ellei hallitus anna vielä toteutettuakin suurempia veronkevennyksiä. Nyt jälkipuheiden ja etukäteen vaaditun välillä on räikeä ristiriita.

Jokaista apteekkaria hallitus auttaa vähennyksellään keskimäärin 10 000 euroa. Ja tämänkin huojennuksen laskun maksavat tavalliset suomalaiset.

SDP:n kansanedustaja, entinen opetusministeri Jukka Gustafsson vastaa pääministerille, että totta on edelleen se, että hallituksen veropolitiikka suosii hyväosaisia ja hallituspuolueiden omia eturyhmiä. Hän kutsuu hallituksen veropolitiikkaa härskiksi.

— Näitä tosiasioita pääministeri Juha Sipilä ei pääse karkuun.

Juha Sipilä.

Juha Sipilä.

Lisää aiheesta

Gustafsson toteaa, etteivät hallituksen uudet veronkevennykset tue millään tavalla pieni- ja keskituloisia suomalaisia.

− Pääministeri Sipilän hallituksen verolinja suosii hyväosaisia. Metsälahjavero ja miljoonaperintöjen verohuojennukset ovat vain esimerkkejä kevennyksistä, jotka rahoitetaan leikkaamalla työttömiltä ja muilta heikoimmassa asemassa olevilta suomalaisilta. Hallitus ei vaivaudu edes perustelemaan näiden toimien väitettyä oikeudenmukaisuutta tai talouspoliittisia perusteita..

Gustafssonin mukaan hallitus pyrkii luomaan mielikuvia piilotellakseen hallituksen veropolitiikan todellisia vaikutuksia. Hän nostaa esimerkiksi hallituksen kaavaileman yrittäjävähennyksen, josta pääsevät hyötymään kaikkein varakkaimmat henkilöyritykset. Hallitus on mainostanut yrittäjävähennystä pienyrittäjiä tukevaksi.

− Hallituksen yrittäjävähennys on apteekkarivähennys. Siitä hyötyvät ensisijaisesti apteekit ja asianajajatoimistot. Jokaista apteekkaria hallitus auttaa vähennyksellään keskimäärin 10 000 euroa. Ja tämänkin huojennuksen laskun maksavat tavalliset suomalaiset. Kauppojen myyjille ei jää muruakaan hallituksen verolinjan kauhoessa euroja jo entisestään varakkaiden johtajien taskuihin.

Ovatko apteekkarit todella yhteiskunnan hädänalaisimpia, kun hallitus haluaa auttaa jokaista keskimäärin 10 000 eurolla?

− Sipilä ei voi paeta palkansaajajohtajien taakse värjöttelemään verolinjansa kestämättömyyttä. Olisi vähintäänkin kohtuullista, että pääministeri perustelisi kansalaisille mitä järkeä on hyväosaisten verohuojennuksissa, joilla ei ole vähäisintäkään tekemistä kasvun ja työllisyyden tukemisen kanssa.

SDP:n kansanedustajalla Timo Harakalla oli jo eilen esittää kiusallinen kysymys Sipilän hallitukselle. Se kuuluu seuraavasti:

— Ovatko apteekkarit todella yhteiskunnan hädänalaisimpia, kun hallitus haluaa auttaa jokaista keskimäärin 10 000 eurolla?

Hän arvostelee Sipilän hallituksen henkilöyrityksille suunnittelemaa viiden prosentin verovähennystä, joka kohdentuu ”täysin järjettömästi”.

− Yrittäjävähennystä on markkinoitu pienyrittäjien tukena, ja varmasti pienituloiset parturi-kampaajat ottavat kiitollisuudella satasen tai kahden avun vastaan. 130 miljoonan tukipotista kuitenkin suurin osa päätyy ylimpiin tuloluokkiin, joissa apteekkarit, asianajajat ja lääkärit käärivät jo nyt suurten tulojensa päälle useiden tuhansien eurojen lisärahat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE